Voikkaan punakaartilaisia keväällä 1918. LEHTIKUVA/ARKISTO/tt 1995 / LEHTIKUVA

”Vallankumous on ylevä ja ankara” – julistus Suomen kansalle 27.1.1918

Sata vuotta sitten ilmoitettiin suuren hetken lyöneen.

Lasse Lehtisen ja Risto Volasen torstaina julkaistussa teoksessa 1918 – Kuinka vallankumous levisi Suomeen (Otava) on julkaistu yllättävän vähän aiemmin nähty dokumentti. Se oli kansalaisille annettu julistus vallankumouksen alkamisesta Suomessa tasan sata vuotta sitten.

Julistus päivättiin 27.1.1918 ja julkaistiin Työmies-lehdessä 28.1.1918.

27. tammikuuta 1918 punakaartilaiset marssivat Helsingin läpi 2 000 Suomenlinnasta venäläisiltä saatua kivääriä olkapäillään. Lyhtypylväissä oli vallankumousjulisteita. Aamuyöstä ryhdyttiin etsimään senaattoreita vangittavaksi, Senaatintalo miehitettiin kuudelta aamulla ja punakaartit marssivat Siltasaaresta kaikkiin kaupunginosiin.

Työmies-lehden etusivulla julkaistun julistuksen teksti oli seuraava:

Vallankumousjulistus Suomen kansalle.

Suomen työväenluokan suuren vallankumouksen hetki on lyönyt.
Tänä päivänä on pääkaupungin työväki uljaasti kukistanut sen synkän harvainvallan päämajan, joka alkoi verisen sodan omaa kansaansa vastaan.
Rikoksellisen senaatin jäsenet valmistelivat maan pääkaupungissakin inhoittavaa veljesveren vuodatusta ja salakavalaa hyökkäystä Suomen järjestäytyneen työväen kimppuun. Samalla he tekivät itsensä syypäiksi niin julkeaan valtiopetokseen, että pyysivät vieraiden valtioiden monarkistisia hallituksia lähettämään murhajoukkoja Suomen työtätekevää kansaa teurastamaan. Koko kansamme vapaus ja elämä oli täten suuressa vaarassa.
Nyt on lahtarisenaatilta otettu valta pois. Sen rikoksellisen jäsenet olemme määränneet vangittaviksi, missä ikinä heidät tavataan, sillä vankilassa olisi aikoja sitten ollut sellaisten kansan vihollisten paikka.
Kaikki valtiovalta on päätetty ottaa tämän maan työtätekevän kansan omiin luotettaviin käsiin.
——
Sosialidemokratien Puoluetoimikunnan valtuuttamana Suomen työväen vallankumouksen korkeimpana elimenä me nyt julistamme, että

kaikki vallankumouksellinen valta Suomessa nyt kuuluu järjestyneelle työväelle ja sen vallankumouselimille.
Maan sosialidemokraattinen v a l l a n k u m o u s h a l l i t u s muodostetaan nyt heti. Sen jäsenistä julkaistaan tieto ensi tilassa.
—–
Työväen vallankumous on ylevä ja ankara. Se on ankara röyhkeille kansan vihollisille, mutta avulias turva kaikille sorretuille ja puutteenalaisille.
Luottakaa työväen vallankumouksen voimaan! Sen on vielä toisilla seuduilla taisteluja tehtävä. Mutta vastustamattomasti se vie nyt lippunsa voittoon!
Uskomme varmasti, että työtätekevän kansamme niin nykyiset kuin tulevatkin polvet vielä moneen kertaan siunaavat tätä vallankumousta, josta on alkava Suomen uusi, onnellisempain olojen aika.

Helsingissä, 27 päivänä tammikuuta 1918.

Suomen Työväen Toimeenpaneva Komitea.

Eero Haapalainen

puheenjohtaja

Suomen Ammattijärjestön puheenjohtaja ja toimittaja Eero Haapalainen (1880-1937) oli sittemmin kansanvaltuuskunnan sisä- ja sota-asioiden valtuutettu ja taisteluissa punakaartin ylipäällikkö. Hänet erotettiin 1918 sodan aikana sopimattoman käytöksen ja juopottelun vuoksi. Haapalainen pakeni sotakeväällä 1918 Viipurista Pietariin. Hänet teloitettiin Petroskoissa 1937 Josif Stalinin vainoissa.

Kommentit