Verkkouutiset

Valkoposkihanhien metsästys sallittava

BLOGI

Nyt on aika käyttää tervettä talonpoikaisjärkeä.
Jukka Kopra
Jukka Kopra
Yrittäjä, kansanedustaja ja eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valkoposkihanhi rauhoitettiin aikoinaan lajin uhanalaisuuden takia. Lintu on rauhoitettu EUn lintudirektiivissä ja Bernin sopimuksessa. Suomessa valkoposkihanhen kanta on kasvanut erittäin voimakkaasti ja on nyt niin suuri, ettei täydelliselle rauhoitukselle ole enää perusteita.

Hanhiparven laskeutuessa pellolle viljelijä yleensä menettää koko sadon yhdessä yössä. Linnuista aiheutuu paikoin kaupunkialueilla merkittävää hygieniahaittaa. On selvää, että asialle on tehtävä jotain. Luonnonmukainen ratkaisu on lintujen karkottaminen tai kannan harventaminen metsästämällä. Parven laskeutuessa pellolle on oltava mahdollisuus tällaisiin toimiin välittömästi, mutta suomalainen tulkinta lintudirektiivistä toistaiseksi estää nämä toimet.

Karkoittaminen tai metsästäminen olisi yksinkertaista ja taloudellisesti järkevää. EU-maa Virossa valkoposkihanhet voi karkottaa käytännössä ilmoitusluonteisesi ilman erityistä byrokratiaa mm. metsästämällä niiden ollessa pellolla. Ruotsissa on alueita, joissa hanhea voi tarvittaessa metsästää ympäri vuoden. Kansainvälisiset suojelusopimukset mahdollistavat tämän ja Suomi voisi ottaa naapureista mallia hoitaen asian maakohtaisella poikkeamalla.

Tämä ei kuitenkaan tunnu suomalaiselle hallintojärjestelmälle sopivan, vaan jopa virkamiesten suulla tehdään ehdotuksia keinotekoisista ratkaisuista, kuten valkoposkihanhille varatuista ruokintapelloista ym. Tällaisia on helppo pohdiskella, kun oma elinkeino ei ole kiinni sadon onnistumisesta eikä tarvitse vastata kustannuksista. Kun kieltojen alkuperäinen tarkoitus on saavutettu, on viisasta pohtia niiden tarpeellisuutta ja ehdottomuutta. Onko valkoposkihanhea enää suojeltava viimeiseen asti kaiken muun kustannuksella? Tuntuu siltä, että monille säännöistä ja niiden noudattamisen valvonnasta on syntynyt itse tarkoitus ja varsinainen syy säännön olemassaololle on unohtunut.

Rauhoittamisen tavoite oli valkoposkihanhikannan pelastaminen. Siinä on nyt onnistuttu ja kanta on vahva, joten hanhia voi myös harventaa uhkaamatta lajin säilyvyyttä. Asia on täysin suomalaisten omissa käsissä ja nyt on aika käyttää tervettä talonpoikaisjärkeä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)