X
SULJE MAINOS
Läänineläinlääkärin mielestä terveysnäkökulmasta viranomaisten olisi hyvä ohjata lintuja pesimään väljemmille alueille. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Valkoposkihanhesta löytynyt lintuinfluenssaa Helsingissä

Aluehallintovirasto varoittaa, että kuolleisiin hanhiin ei pidä koskea.

Helsingin Arabianrannassa toukokuussa kuolleena löytyneestä valkoposkihanhesta on löytynyt lintuinfluenssaa.

Aluehallintoviraston mukaan tauti on vaarallinen luonnonvaraisille linnuille ja siipikarjalle, mutta tarttuu heikosti linnuista ihmisiin.

– Kuolleisiin lintuihin ei kuitenkaan pidä koskea, sillä linnuissa voi olla muitakin taudinaiheuttajia, kuten salmonellaa, aluehallintovirasto varoittaa.

Kevätmuuton myötä lintuinfluenssaa on esiintynyt Suomessa yhä laajemmin. Helsingin Arabianrannasta löytyneestä kuolleesta valkoposkihanhesta lintuinfluenssavirus varmistui Ruokaviraston tutkimuksissa 21. toukokuuta.

Virus on varmistunut H5N1-tyypiksi, ja se on eri viruskantaa kuin aiemmin kuolleesta joutsenesta Töölönlahdella tavattu H5N8-tyypin virus. Hanhesta löytynyt viruskanta on myös eri kuin muun muassa Aasiassa raportoitu mahdollisesti ihmisiin tarttuva H5N1-virustyyppi. Aluehallintoviraston mukaan riski Suomessa ja EU:ssa havaittujen lintuinfluenssavirusten tarttumisesta ihmiseen on pieni.

– Helsingin ja itäisen Espoon hanhikanta on Suomen ympäristökeskuksen seurannan perusteella viimeisen kymmenen vuoden aikana lähes tuplaantunut. Terveysnäkökulmasta viranomaisten voisi olla hyvä ohjata lintuja pesimään väljemmille alueille, missä ne ovat kauempana vilkkaimmista paikoista, Etelä-Suomen aluehallintoviraston läänineläinlääkäri Sari Haikka sanoo tiedotteessa.

Valkoposkihanhet liikkuvat tyypillisesti pelloilla lähellä maatiloja, joissa voi olla siipikarjaa. Jos lintuinfluenssa pääsee leviämään siipikarjaan, se käytännössä tarkoittaa koko siipikarjan hävittämistä kyseiseltä tarhalta varotoimenpiteenä tartunnan leviämisen estämiseksi. Ruokavirasto suosittelee, että siipikarja ja muut linnut pidetään sisällä, kunnes tautitilanne paranee.

Ruokaviraston ohjeiden mukaisesti luonnonvaraisten lintujen joukkokuolemista on ilmoitettava viipymättä kunnaneläinlääkärille tai läänineläinlääkärille, joka vastaa näytteiden lähettämisestä. Yksittäistä kuolleena löydettyä lintua ei pääsääntöisesti pidetä lintuinfluenssaepäilynä, eikä näistä tarvitse tehdä ilmoitusta, ellei kyseessä ole iso petolintu.

Lintuinfluenssavirukset tarttuvat huonosti ihmiseen, ja tartunta vaatii yleensä läheisen kontaktin sairastuneeseen villilintuun, siipikarjaan tai niiden eritteisiin. Linnuissa voi kuitenkin esiintyä muitakin taudinaiheuttajia, kuten salmonellaa ja kampylobakteereja.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt