Verkkouutiset

Valiokunta: Budjettiin lisärahaa väyliin ja koulutukseen

Valtiovarainvaliokunnan mukaan talouskasvu ei anna perusteita julkisten menojen kasvattamiselle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainvaliokunta antoi tiistaina mietintönsä vuoden 2018 talousarvioesitykseen. Mietintö toimii pohjana, kun eduskunta päättää ensi vuoden budjetista.

Hallituksen talousarvioesitykseen nähden valiokunta esittää lisämäärärahoja 40,3 miljoonan euron edestä. Suhteessa talousarvion 55,8 miljardin euron loppusummaan lisäykset ovat hyvin pieniä.

Suurimmat määrärahalisäykset osoitetaan liikenneväylien parantamiseen (11,8 milj. euroa) ja koulutuksen, sivistyksen, kulttuurin sekä urheilun tukemiseen (9,7 milj. euroa). Rahoitusta ohjataan esimerkiksi syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tukemiseen ja koulujen kerhotoimintaan.

Rahoitusta osoitetaan myös viennin ja matkailun edistämiseen, terveydenhuollon tutkimukseen ja maatalouden kannattavuuden parantamiseen. Lisärahoitusta kohdennetaan myös sisäisen turvallisuuden parantamiseen ja tullivalvonnan tehostamiseen.

Valiokunta toteaa mietinnössään tukevansa hallituksen finanssipoliittista linjaa. Se huomauttaa, että tämän hetken suotuisa suhdanne ei riitä poistamaan ”rakenteellisesta ongelmasta johtuvaa julkisen talouden rahoitusepätasapainoa”. Menojen lisäämisen sijaan talouden tasapainottamista on valiokunnan mielestä jatkettava.

Ensi vuoden talousarvioesitys on 3,1 miljardia euroa alijäämäinen.

Valtiovarainvaliokunnan mietinnön käsittely alkaa eduskunnassa keskiviikkona. Talousarvio on tarkoitus saada hyväksyttyä lopullisesti keskiviikkona 20. joulukuuta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)