Verkkouutiset

Sinovacin rokotetta valmistetaan Brasiliassa. LEHTIKUVA/AFP Nelson Almeida

Valiokunta puoltaa kotimaista rokotekehittämistä

Rokotetuotannon aloittamisesta tehdään selvityshanke.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta puolsi tiistaina Suomen valtion osallistumista kotimaisen rokotekehityksen ja -tuotannon rahoittamiseen innovaatio- ja elinkeinopoliittisin sekä taloudellisen huoltovarmuuden perusteella.

Työ- ja elinkeinoministeriön esityksen mukaan Innovaatiorahoituskeskus Business Finland osallistuisi kotimaisen rokotekehittämisen rahoittamiseen nykyisten rahoituslinjauksien mukaisesti.

Tämä tarkoittaa sitä, että kliinisten kokeiden rahoittamista jatkettaisiin nykyisten rahoituslinjausten mukaisesti ja faasi 3-vaiheen tutkimuksiin ei tässä vaiheessa osallistuttaisi merkittävin julkisin panostuksin.

Lisäksi Huoltovarmuuskeskus käynnistää ja resursoi selvityksen sekä myöhemmin sen perusteella toteuttaa sosiaali- ja terveysministeriön kanssa yhteistyössä sovittavalla tavalla mahdollisen kehityshankkeen kansallisen rokotetuotantokapasiteetin edistämiseksi ja pandemiarokotteiden saatavuuden parantamiseksi pitkällä aikavälillä.

Varsinaisen kehityshankkeen toteutuksen edellyttämästä rahoituksesta sovittaisiin myöhemmin erikseen tavalla, joka tukee selvityksen johtopäätöksiä.

Lisäksi Suomi osallistuisi pohjoismaiseen pandemiarokotteiden yhteiskehittämisen ja -tuotannon selvitystyöhön sekä kytkisi kansallisen kehitystoiminnan siihen tarvittavilta osin.

Ei pikaratkaisua nykytilanteeseen

Kotimainen rokotekehitys- ja tuotanto eivät tuo lisäratkaisua koronarokotteiden saatavuuteen lyhyellä aikavälillä. Kehitystyön tukeminen on valiokunnan mukaan kuitenkin perusteltua innovaatio- ja elinkeinopoliittisin perustein.

Kotimaisen rokotetuotannon tarkempi selvittäminen ja mahdollinen rahoittaminen pitkällä aikavälillä on tärkeää huoltovarmuuden ja tuleviin pandemioihin varautumisen näkökulmasta.

Rokotetutkimukseen ja -kehitykseen panostaminen nykyisen pandemian aikana on tärkeää muuntoviruksiin varautumisen ja vastaamisen näkökulmasta. Suomessa on käynnissä ainakin kaksi hanketta, joissa kehitetään koronarokotetta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)