Verkkouutiset

Putkiasentajana esiintynytt mies toimi määrätietoisesti. Kuva ja sen henkilö eivät liity tapauksiin. LEHTIKUVA / TOR WENNSTRÖM

Valeputkiasentaja vei asunnoista lompakoita ja koruja

Poliisi sai valmiiksi mittavan varkaus- ja petossarjan esitutkinnan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin poliisi on tutkinut heinäkuusta asti kokonaisuutta, jossa noin 30-vuotiaan miehen epäillään tunkeutuneen useisiin yksityisasuntoihin ja varastaneen monenlaista arvokasta omaisuutta.

Epäilty esiintyi useimmiten putkiasentajana, joka tuli korjaamaan väitettyä vesivahinkoa.

Rikosnimikkeinä on törkeitä varkauksia, ryöstö ja maksuvälinepetos.  

– Epäilty tuli yleensä suoraan asianomistajan ovelle tai odotti sopivaa uhria kerrostalon edessä. Hän oli päättäväinen ja nopea liikkeissään, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Outi Petersohn-Järvinen sanoo poliisin tiedotteessa.

Suurin osa asianomistajista on iäkkäitä henkilöitä, jotka liikkuvat rollaattorin kanssa. Asianomistajat eivät esimerkiksi pystyneet estämään epäillyn asuntoon tunkeutumista.

Epäilty vei asunnoista esimerkiksi käteistä rahaa, pankkikortteja, puhelimia, elektroniikkaa ja koruja.

Syyskuun lopussa epäilty ja noin 40-vuotias toinen mies tunkeutuivat iäkkään pariskunnan kotiin. Epäillyt soittivat ovikelloa ja pujahtivat sisään, kun asukas avasi oven. He väittivät olevansa putkiasentajia tai huoltomiehiä, jotka tulivat tutkimaan putkivauriota.

Miehet totesivat asukkaalle, että asunnon tutkiminen maksaa 250 euroa. He näyttivät asianomistajalle, että erään lattialistan vieressä oli vettä.

– Kun epäillyt ja asukas tutkivat väitettyä vesivahinkoa, miehet nappasivat asianomistajan kädestä puhelimen ja taskusta lompakon. He olivat jo aiemmin udelleet pankkikortin tunnusluvun, tutkinnanjohtaja Petersohn-Järvinen kertoo.

Miehet viipyivät asunnossa useita minuutteja ja käyttäytyivät uhkaavasti. Ryöstösaaliiksi he saivat useita pankkikortteja ja kaksi matkapuhelinta. Tapausta tutkittiin rikosnimikkeellä törkeä varkaus.

Toisessa tapauksessa keski-ikäinen nainen ja mies heräsivät auton moottorin jylinään aikaisin aamulla heinäkuun lopussa. Pian naapuri tuli kertomaan, että joku oli yrittänyt varastaa heidän autonsa. Auto oli jätetty käyntiin.

Nainen huomasi, että sängyltä oli viety siihen illalla jätetty tablettitietokone. Lisäksi makuuhuoneesta oli kadonnut rannekello ja hopeakoru. Myös miehen luottokortti ja auton avaimet oli viety.

– Silminnäkijän mukaan asukkaiden pihalta oli poistunut mies, jolla oli kädessä puhelin tai tabletti. Hänen tuntomerkkinsä sopivat myöhemmin tapahtuneisiin muihin rikossarjan osiin, tutkinnanjohtaja sanoo.

Tapausta tutkittiin törkeänä varkautena.

Epäillyllä on aiempaa taustaa vastaavista rikoksista. Nyt syyteharkintaan siirtyi viisi tapausta, jotka tapahtuivat heinäkuun ja lokakuun 2021 välillä.

Miestä epäillään myös neljästä muusta vastaavasta rikoksesta, joiden esitutkinta on kesken.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)