Verkkouutiset

Valepoliisit jälleen puuhissa Helsingissä

Älä koskaan anna kyselijälle pankkitunnuksiasi tai tunnuslukujasi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin poliisin tietoon on tullut helmikuussa useita tapauksia, joissa pääasiassa iäkkäiltä asianomistajilta on pyritty kalastelemaan pankkikortin, -pankkitilin tai verkkopankin tietoja poliisina esiintyen.

Osassa tapauksista valepoliisit ovat käyneet myös asianomistajien kotiovella.

– Huijarit ovat väittäneet selvittävänsä rikosta tai virheellistä maksua ja tarvitsevansa tietoja tilanteen korjaamiseksi. Osa asianomistajista on kieltäytynyt antamasta tietoja, mutta ainakin kahden henkilön pankkitililtä on onnistuttu nostamaan tai käyttämään satoja, jopa tuhansia euroja, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kari Martikainen Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisin tietoon on tullut myös tapaus, jossa soittaja esiintyi pankin työntekijänä ja lupasi korjata virheellisen maksutapahtuman.

– Tässä yhteydessä on tärkeää muistuttaa, että pankin, poliisin tai minkään muunkaan viranomaisen edustaja ei koskaan pyydä puhelimessa, netissä tai kotiovella pankkikortin, pankkitilin tai verkkopankin tietoja. Mikäli joku esiintyy poliisina ja pyytää kyseisiä tietoja, asiasta tulee tehdä viipymättä rikosilmoitus. Jos henkilö ilmoittaa tulevansa käymään, soita hätänumeroon ja pyydä sitä kautta oikea poliisi paikalle, Martikainen opastaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)