Verkkouutiset

Vakuutusalan sovintoesitys hyväksyttiin

Finanssiala FA ja Palvelualojen työnantajat Palta sekä Vakuutusväen Liitto VvL hyväksyivät valtakunnansovittelijan sovintoesityksen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Finanssiala ja Palta ovat tyytyväisiä syntyneeseen ratkaisuun, jolla vältettiin vakuutusalaa uhannut lakko.

Jatkossa yritykset voivat päättää säännöllisen työajan sijoittamisesta myös lauantaille ja sunnuntaille tietyin pelisäännöin.

– Vakuutusalalla otettiin merkittävä askel työaikasäännösten modernisoimiseksi. Jatkossa työtä voidaan tehdä joustavasti myös viikonloppuisin. Nyt sovitun uudistuksen myötä vakuutusalan yritykset pystyvät vastamaan nykyistä paremmin asiakkaiden muuttuviin palvelutarpeisiin, toteaa Paltan varatoimitusjohtaja Tuomas Aarto.

Syntynyt ratkaisu palkankorotuksineen on yleisen linjan mukainen.

– Huomionarvoista on, että merkittävä osa palkankorotuksista jaetaan yrityskohtaisesti alalla käytössä olevaan palkkakeskusteluun perustuen, Aarto sanoo.

Uuden sopimuksen sopimuskausi on 25 kuukautta eli 1.11.2017–30.11.2019. Sopimukseen sisältyy lisäksi ns. optiovuosi.

Palkkoja korotetaan 1.1.2018 lukien 1,1. prosentin yleiskorotuksella sekä 1.10.2018 yrityskohtaisella palkkakeskusteluerällä, jonka suuruus on 1,4 prosenttia. Vuoden 2019 alussa toteutetaan vielä 0,8 prosentin suuruinen yleiskorotus.

Aarron mielestä on tärkeää, että sopimusosapuolet kannustavat yhdessä Hyvinvoiva finanssiala -hankkeen pohjalta yrityksiä jatkamaan yhteistyötä finanssialan tuottavuuden ja kilpailukyvyn edistämiseksi sekä henkilöstön hyvinvoinnin kehittämiseksi.

Työntekijä- ja työnantajaliitot keskittyvät yhdessä ennakoimaan erityisesti digitalisaation, robotiikan ja tekoälyn tuomia muutoksia finanssityöhön.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)