Verkkouutiset

Poliisi on julkaissut kuvia takavarikoiduista aseista ja räjähteistä. LEHTIKUVA / JUHA SINISALO

”Väkivaltaisuutta ei peitelty” – IL: Tällainen on terroriepäilty porukka

"Natsiporukan" kerrotaan liikkuneen Kankaanpään alueella jo vuodesta 2017.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Paikalliset kertovat Kankaanpäässä, että terrorististen tekojen suunnittelusta kiinniotettu porukka tunnetaan alueella aggressiivisesta ja väkivaltaisesta käytöksestä, jota ei ole peitelty. Porukkaan kerrotaan kuuluneen enemmänkin henkilöitä, kuin epäillyt viisi miestä. Osan heistä on kerrottu eläneen hyvin ”aatteenmukaisesti” ja pitäneen myös kesällä maihinnousukenkiä ja pilottitakkeja, kertoo Iltalehti.

Lounais-Suomen poliisi tiedotti viime viikolla ottaneensa kiinni viisi miestä Kankaanpäällä epäiltynä terroristisen teon suunnittelusta. Kiinnioton yhteydessä poliisi takavarikoi epäillyiltä aseita ja räjähdysaineita.

Porukan taustalla on ollut rekisteröitynä yhdistys, jonka toimialaksi on merkitty urheilu ja kamppailulajit. Yhdistyksen vetäjäksi on merkitty yksi epäillyistä, josta paikalliset luonnehtivat, että on ollut selkeästi porukan johtohahmo.

Paikalliset arvelevat IL:lle, että yhdistys on perustettu tilojen vuokraamista varten. Porukan johtohahmo on kuusi vuotta sitten tuomittu näpistyksestä ja hätävarjelun liioitteluna tehdystä pahoinpitelystä ja vaarallisen esineen, nyrkkiraudan, hallussapidosta sekä vuonna 2019 tapahtuneesta pahoinpitelystä. Paikallisten mukaan vastaavia tapauksia, jotka eivät kuitenkaan ole edenneet syyteharkintaan, on tapahtunut useamminkin.

Kaikki epäillyt ovat aiemmin vuonna 2020 olleet käräjillä epäiltynä räjähderikoksesta, törkeästä ampuma-aserikoksesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)