Verkkouutiset

Väkivaltaiset ääriliikkeet toimivat koko maassa

Väkivaltaisten ääriliikkeiden toiminnasta on havaintoja eri puolilta Suomea.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sisäministeriön mukaan väkivaltaisen ulkoparlamentaarisen äärioikeiston toimintaa on kaikkien poliisilaitosten alueella. Joillain alueilla on havaintoja myös väkivaltaisten ulkoparlamentaaristen äärivasemmistolaisten ryhmien, lähinnä anarkistien ja antifasististien, toiminnasta.

Tiedot käyvät ilmi ministeriön väkivaltaisen ekstremismin tuoreesta tilannekatsauksesta.

Jihadistijärjestö Daesh eli ISIS tai ISIL muodostaa edelleen globaalin uhkan. Monimutkainen Syyrian ja Irakin konfilikti on osoittanut, että kansainvälisillä tapahtumilla voi olla merkittävä radikalisoiva ja mobilisoiva vaikutus myös Suomen sisäiseen tilanteeseen.

– On tärkeää, että ennalta ehkäisevät toimet perustuvat yhteiseen tilannekuvaan. Väkivaltaisten ulkoparlamentaaristen äärioikeistolaisten ryhmien toiminta on tullut näkyvämmäksi Suomessa ja siihen liittyvä terrorismin uhka on kohonnut Euroopassa ja laajemmin. Väkivaltaisen äärioikeiston toiminta ruokkii väkivaltaisten anarkistien ja antifasistien toimintaa. Myöskään väkivaltaiseen radikaali-islamismiin liittyvä uhka ei ole hävinnyt, sanoo kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen sisäministeriöstä.

Katsauksen mukaan väkivaltaisen äärioikeiston uhka ilmenee esimerkiksi spontaanina katuväkivaltana, joka kohdistuu vihollisiksi koettuihin henkilöihin, jotka voivat valikoitua uhriksi sattumanvaraisesti. Väkivaltaisen äärioikeiston herättämä pelko ja turvattomuuden tunne voivat myös heikentää arjen turvallisuutta erityisesti alueilla, joissa näiden ryhmien toiminta on näkyvää.

Ulkoparlamentaariseen väkivaltaiseen äärivasemmistoon liittyvä radikaaliliikehdintä on ollut Suomessa vähäistä viime vuosien aikana ja sitä ilmenee pääsääntöisesti mielenosoitusten yhteydessä.

Yksittäiset toimijat ovat suurin uhka

Suurimman terrorismin uhkan muodostaa radikaali-islamistinen terrorismi. Terrorismin uhka Suomessa on edelleen Suojelupoliisin neliportaisen asteikon toisella tasolla eli kohonnut. Sen mukaan Suomessa on merkittävää terrorismin tukitoimintaa ja tunnistettuja henkilöitä sekä ryhmiä, joilla on motivaatio ja kyky toteuttaa terrori-isku.

Todennäköisin iskumuoto on helposti saatavilla olevin välinein toteutettu yksinkertainen hyökkäys. Myös ampuma-aseiden ja räjähteiden käyttö on mahdollista.

Katsauksen mukaan Suomessa toimii sekä radikaali-islamistisia että poliittisia ääriliikkeitä.

– Yksittäiset toimijat muodostavat merkittävän terrori-iskun ja joukkosurman uhkan ideologiaan katsomatta. Nämä henkilöt toimivat harvoin yksin, he ovat yleensä osa jotain sosiaalista ympäristöä Internetissä.

Vihapuhe luo kasvualustaa väkivallalle

– Vihapuhe on lisääntynyt, ja se luo kasvualustaa väkivaltaiselle ekstremismille ja radikalisoitumiselle. Väkivaltaiset ääriryhmät levittävät vihapuhetta tavoitteena saada lisää tukijoita aatteilleen.

– Väkivaltaan yllyttävä vihapuhe on vaarallista, sillä se voi kannustaa yksittäisiä henkilöitä toteuttamaan väkivaltaisia tekoja. Vihakampanjoilla ja maalittamisella pyritään vaikuttamaan yhteiskuntaan laajemmin. Vihapuheella on laajoja vaikutuksia, ja se on erityisen haitallista kohdistuessaan haavoittuvassa asemassa oleviin henkilöihin ja ryhmiin, katsauksessa sanotaan.

Viime vuoden aikana antisemitismi nousi laajasti esille Euroopassa ja myös Suomessa. Antisemitismi yhdistää useita poliittisen ja uskonnolla perustellun ekstremismin muotoja.

Ensisijaisesti antisemitismi näyttäytyy Suomessa juutalaisvastaisena retoriikkana, propagandana, ilkivaltana ja väkivallan uhkana. Euroopassa on juutalaisiin kohteisiin kohdistettu terrori-iskuja.

Suomessa toimii muutamia avoimesti juutalaisvastaisia äärioikeistolaisia ryhmiä, joista selkeimmin antisemitistinen on Pohjoismainen Vastarintaliike.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)