Ihmisen ja vieraan sivilisaation mahdollista kohtaamista on pohdittu viime vuosikymmeninä niin tieteellisissä seminaareissa kuin Star Trekin kaltaisissa viihdesarjoissa. USA:ssa asiaa on puitu viime aikoina jälleen kiivaasti.
Maan ulkopuolista elämää etsivä SETI-instituutti työllistää hankkeissaan lähes sata tutkijaa ja asiantuntijaa.
Perinteinen oletus on, että avaruusmatkailuun kykenevä sivilisaatio suhtautuisi kohtaamisiin hyväntahtoisesti. Toiset ovat huomauttaneet, että ihmiskunnan historiassa tapahtuneet eri sivilisaatioiden tapaamiset ovat usein päättyneet vähemmän kehittyneen kulttuurin romahdukseen.
Elokuvateollisuus erikseen, mutta asiaan voi suhtautua myös vakavasti ja tieteellisesti. Berliinin teknillisen yliopiston professori Dirk Schulze-Makuch katsoo, että maapallolla nähtyjen biologisten prosessien voi odottaa pätevän myös mahdollisiin avaruusolioihin.
– Avaruusmatkailuun kykenevän sivilisaation voi olettaa olevan ruokaketjun huipulla. Mitä pidemmällä heidän tekninen kehitystasonsa olisi, sitä enemmän valtaa heillä on muihin lajeihin. Myös tuhopotentiaali olisi suurempi: vertaa kivikautista kirvestä ydinaseeseen, Dirk Schulze-Makuch kirjoittaa Air & Space -lehdessä.
Ovatko vierailijat päässeet yli karusta menneisyydestään?
Yhteisöjen sosiaalisesta rakenteesta voi päätellä, ohjaako toimintaa yhteistyö vai itsekkyys. Kalifornian yliopiston tutkijoiden mukaan hyönteisten toiminta kehittyi vähemmän itsekkääseen suuntaan, jossa yksilöiden oli pakko olla useammin tekemisissä läheisten lajitoveriensa kanssa.
Toiminnan ääripäässä on kannibalismi, jossa osa yksilöistä uhrataan lajin selviytymisen vuoksi. Sen todennäköisyys vähenee, jos vuorovaikutuksen määrä kasvaa. Yli tuhannen eri eläinlajin on havaittu harjoittavan kannibalismia ainakin ajoittain.
Luonnossa esiintyy yleisesti toimintaa, jota voi pitää nykyihmisen standardein raakana. Esimerkiksi leijonalauman johtoon kohoava uros surmaa edeltäjänsä jälkeläiset.
– Voimme käydä keskustelua siitä, onko eettistä surmata saman lajin yksilöitä ruoan vuoksi äärimmäisissä olosuhteissa. Luonnolla ei vaikuta olevan tämän suhteen esteitä, jos siitä on hyötyä lajin selviämisen kannalta (luonto ei juurikaan välitä yksilöstä, pahoittelut), Schulze-Makuch sanoo.
Professori kehottaa suhtautumaan varovaisesti hypoteettisiin kohtaamisiin Maan ulkopuolisen sivilisaation kanssa.
– Emme tiedä, ovatko he jo päässeet yli raa’asta menneisyydestään. Ihmiset eivät ainakaan ole vielä näin tehneet.
