Verkkouutiset

Väistyvä komentaja: Realismia asevelvollisuuden uudistamiseen

Jarmo Lindberg viittaa selvitykseen, jonka mukaan kansalaispalvelukselle ei nähty tarpeita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puolustusvoimain väistyvä komentaja, kenraali Jarmo Lindberg perään kuuluttaa realismia asevelvollisuuden uudistamiseen ja kansalaispalveluskeskusteluun. Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) kertoi eilen Lännen Median haastattelussa hallituksen selvittävän kansalaispalveluksen tarvetta. Työ nojaa hallitusohjelman kirjaukseen, jonka mukaan hallituskauden alussa asetetaan ”laajapohjainen parlamentaarinen komitea selvittämään yleisen asevelvollisuuden kehittämistä ja maanpuolustusvelvollisuuden täyttämistä”.

Lindberg muistuttaa, että kansalaispalveluksesta tehtiin vastikään virkamiesselvitys, josta ilmeni, että valtaosa ministeriöistä ei näe sellaiselle tarvetta.

– Selvityksessä eri hallinonalat eli ministeriöt ilmoittivat, ettei heillä ole siihen tarpeita, he eivät oikein kykene hahmottamaan, miten se toteutettaisiin eikä heillä ole resursseja, Lindberg kommentoi asiaa Verkkouutisille.

Lindberg huomauttaa, että kyseessä oli toki ”nopea virkamiesselvitys”, mutta:

– Tämän virkamiesselvityksen perusteella tuntuu kyllä siltä, että jos siinä ei oikeastaan löydetty juuri mitään, niin mitä uutta voisi tulla esiin laajemmassa selvityksessä? Joka tapauksessa on hyvä, että tehdään analyysiä ennen kuin ryhdytään tekemään mitään päätöksiä, summaa Lindberg.

Lindberg kertoo jo parin viime vuoden ajan peräänkuuluttaneen kansalaispalvelusta koskevassa keskustelussa konkretiaa: mitä se voisi olla ja kuka sitä järjestäisi?

– Koska puolustusvoimat ei ole se, joka sen järjestää. Jos kyse on pelastustöistä, lääkinnällisistä tehtävistä tai mitä tämä sitten voisikaan olla, siitä vastaavat kyseiset hallinnonalat ja ministeriöt. Olen perään kuuluttanut myös resursseja asian järjestämiseen, koska tämähän ei ole halpa asia, jos pakolla kymmenille tuhansille suomalaisille nuorille tämä määrätään palvelukseksi.

Lindbergin mielestä puolustusvoimat ei ole myöskään se taho, joka rahoittaisi kansalaispalvelusta:

– Puolustusvoimat vastaa sotilaallisista tehtävistä emmekä ole se taho, joka jatkossa järjestäisi kansalaispalveluksen eri muotoja, jos sellaisia halutaan. Se ei meille kuulu enkä myöskään usko, että sitä meidän järjestettäväksi halutaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)