Elinkeinoministeri Mika Lintilän isä Aaro oli kansanedustaja 196 -1972. Eräässä tupaillassa hänen puhettaan kuunnellut mies oli valitellut, että poliitikkoihin ei voi luottaa. Sanavalmis Lintilä oli vastannut saman tien: ”Ehkä, mutta pitkä kokemus on osoittanut, että mikään ei ole niin epäluotettava kuin suomalainen äänestäjä.”
Kovin kauaa ei ole siitä, kun poliittisten puolueiden kannatukset olivat miltei kiveen hakattuja. Sosialidemokraatit jatkoivat nousuaan aika monessa maassa, mutta myös porvarienemmistöjä nähtiin, kerran jopa Ruotsissa.
Suomi oli muista poikkeava merkillisyys. Porvarienemmistöstä huolimatta maata hallittiin punamulta- tai kansanrintamahallituksen voimin. Veikko Vennamo täräytti kerran vaalivoitollaan esijytkyn, mutta ministeriautojen takapenkeille ei SMP:llä ollut asiaa. Vasta Pekka Vennamon onnistui avata tie laajempiin kammareihin. Kokoomus pysyi oppositiossa turvallisesti vuoteen 1987.
Nykyiset poliittiset johtajat eivät voi nähdä enää edes päiväunta vakaasta poliittisesta kannatuksesta. Jopa Euroopan pitkäaikaisin ja vaikutusvaltaisin johtaja Angela Merkel on joutunut huomaamaan, että maailmassa voi tapahtua jotakin sellaista, joka vie suuren suosion yhdessä yössä. Viime vuosikymmenen pakolaiskriisi oli suistaa Merkelin tuoliltaan ja Ruotsin pääministeri Stefan Löfven joutui tunnustamaan ensimmäisenä demarijohtajana Ruotsin olleen lapsellinen ulkomaalaispolitiikassaan.
Seuraava maailmanlaajuinen koetinkivi oli korona. Lähes jokaisessa maassa se tarkoitti hallituksen ja erityisesti sen pääpuolueen kannatuksen kasvua. Merkel ja CDU nousivat huippusuosioon. Suomessa hallituksen vetäjä vaihtui hieman ennen koronakriisin alkamista ja pääministeri Sanna Marinin johdolla SDP:n kannatus kasvoi nopeasti yli 20 prosentin, kun se edeltäjän aikana oli ehtinyt käväistä 15 prosentissa.
Merkillistä Suomessa on, että hallituksessamme vain SDP on päässyt nauttimaan koronapuhurista. Vasemmistoliiton Li Andersson on todellinen äänimagneetti, mutta puolueen käyrät jauhavat paikallaan. Vielä haastavampi tilanne on keskustan Annika Saarikolla. Vaikka hän saa hyviä arvioita kaikkialta, puolueen kannatus on alamaissa. Viimeinen mittaus (Yle) näytti keskustalle 11,7 prosenttia, kun tulos vuoden 2015 eduskuntavaaleissa oli 21,5 prosenttia. Helppoa ei ole myöskään kokoomuksella. Sen ongelma on, että perussuomalaiset korjaavat oppositiohyödyn jokseenkin kokonaisuudessaan.
Korona jyllää edelleen ja se näkyy ainakin kevään mittauksissa. Mutta jonakin päivänä kulkutauti on ohi ja puolueiden kannatukset voivat asettua uuteen valoon. Silti kaikkien poliittisten johtajien on hyvä varautua siihen, että henkilökohtaisen karisman lisäksi tulee joku maailmanlaajuinen juttu, joka heilauttaa puolueiden suosiota yhtäkkiä.
Oma veikkaukseni on, että koronan jälkeen seuraava kannatuksiin vaikuttava suuri kysymys saattaa olla turvallisuuspolitiikka. Esimakua teeman tärkeydestä saimme aivan lähialueiltamme, kun Ruotsi alkoi puhua ”Nato-optiosta.” Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on perinteisesti pidetty elitistisenä politiikan lohkona, mutta maailman myllertäessä yhä arvaamattomammin, siitä voi tulla hyvin läheinen ja arkinen asia. Pitää muistaa, että henkilökohtainen turvallisuus taitaa olla useimmille meistä leipääkin tärkeämpi arvo.
