X
SULJE MAINOS
Oppilaita koulussa New Yorkissa. / LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Michael Loccisano

Vain joka kolmas kertoo rokottavansa lapsensa USA:ssa

Kyselyyn vastanneista 26 prosenttia kertoi harkitsevansa asiaa.

Tuoreen mielipidemittauksen perusteella vain 37 prosenttia amerikkalaisista vanhemmista aikoo hankkia alle 12-vuotiaalle lapselleen koronavirusrokotteen.

Pfizer-lääkeyhtiö jätti viime viikolla lääkevirasto FDA:lle hakemuksen 5–11-vuotiaita koskevasta hätäkäyttöluvasta. Terveysviranomaiset ovat pitäneet rokotushankkeen laajentamista tarpeellisena mahdollisen talviepidemian vuoksi.

CBS Newsin ja YouGovin tutkimukseen vastanneista 26 prosenttia kertoi vielä harkitsevansa lapsensa rokottamista, mutta 35 prosenttia suhtautui asiaan kielteisesti. Vanhempien oma rokotuspäätös vaikutti kantaan: rokotteen ottaneista 61 prosenttia sanoi hankkivansa lapselleen rokotteen, mutta rokottamattomista vain kymmenen prosenttia.

Demokraattien äänestäjät suhtautuivat asiaan republikaaneja myönteisemmin. Demokraateista 90 prosenttia kertoi äänestävänsä mieluummin rokotemyönteistä ehdokasta, kun republikaanien osuus oli 64 prosenttia.

Enemmistö amerikkalaisvanhemmista suhtautuu silti myönteisesti kasvomaskien käyttämiseen kouluissa. Vastaajista 55 prosenttia kannatti pakollisia maskivaatimuksia ja 39 prosenttia vapaaehtoisuuteen perustuvia suosituksia.

Kyselyyn vastasi yhteensä 2 054 amerikkalaista aikuista lokakuun 6.–8. päivänä.

Deltamuunnoksen vauhdittama epidemia-aalto on rauhoittunut viime viikkoina eri puolilla Yhdysvaltoja. New York Timesin mukaan tartuntoja on ollut keskimäärin 96 500 päivässä eli 19 prosenttia vähemmän kuin kaksi viikkoa sitten. Tartuntojen painopiste on siirtynyt maan eteläosista Luoteis-Yhdysvaltoihin.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt