Verkkouutiset

Vaikutusvaltainen brittiryhmä vaatii Brexit-sopimuksen avaamista

EU-ero romahdutti viennin, joten yritykset haluavat muutoksia kaupan sääntöihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Joukko Britannian kansanedustajia ja yritysjohtajia on perustanut työryhmän, jonka tavoitteena on parantaa kauppasuhteita EU:n kanssa. Ryhmään kuuluu jäseniä maan kaikista puolueista sekä merkittävistä brittiyrityksistä, kertoo Financial Times.

Yksi syy ryhmän perustamiselle on se, että Britannian liike-elämä on kärsinyt vuoden alussa lopullisesti voimaan tulleesta EU-erosta. Tammikuussa vienti EU:hun putosi peräti 41 prosenttia, ja tuonti laski 29 prosenttia.

Toinen syy on, että Britannian hallitus lakkautti tammikuussa parlamentissa toimineen komitean, jonka tehtävä oli arvioida EU-suhteita. Ryhmän puheenjohtajana toimi työväenpuolueen kansanedustaja Hilary Benn, joka liittyy myös uuteen työryhmään.

– Uusi ryhmä poikkeaa aiemmasta siinä, että se tuo yhteen parlamentaarikot ja yritysjohtajat, ja se keskittyy yritysten kohtaamiin käytännön ongelmiin, Benn sanoo.

Britannia erosi EU:sta vuosi sitten tammikuussa, mutta jäsenyyden siirtymäkausi päättyi vasta vuoden 2020 lopussa. Viikkoa ennen vuoden vaihtumista osapuolet pääsivät sopimukseen uusista suhteista. Sopimus nosti uusia kaupan esteitä EU:n ja Britannian välille, minkä vuoksi kaupankäynti on vähentynyt.

Britanniassa yritykset syyttivät maan hallitusta siitä, että se asetti itsenäisyyden tärkeämpään asemaan kuin auto-, kemian- ja lääketeollisuuden käytännön huolet.

Monialayhtiö Virgin Groupin hallituksen puheenjohtaja Peter Norris, joka kuuluu perustettavaan työryhmään, toivoo, että brittihallitus jatkossa kuuntelee yrityksiä.

– Brexit-sopimus ei ole valmis. Sitä voidaan muuttaa ja siihen voidaan lisätä asioita, ja niin pitää tehdä sen perusteella, mitä käytännön kokemuksista on saatu selville, Norris sanoo.

Ryhmään kuuluu myös Sussexin yliopiston kauppapolitiikan tutkimuksen johtaja Alan Winters, jonka mielestä maan hallituksen pitää sivuuttaa ideologiset ristiriidat, jotka sekoittivat Brexit-keskustelua.

– Kauppapolitiikka on hautautunut puolueiden välisen taistelun alle. Hallitus oikeuttaa tällä sen, ettei se kuuntele ketään muuta. Tämä työryhmä kuuntelee yrityksiä ja kuluttajia sekä antaa harkittuja suosituksia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)