Verkkouutiset

Ravintoloiden ulosmyynnin ja vahvat oluet kauppoihin tuonut alkoholilain kokonaisuudistus tuli voimaan 1. maaliskuuta 2018. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Vahvat oluet vapautettiin – kauppiaan video: Näin siinä kävi

Panimo-osasto nousi muutamassa vuodessa kaupan toiseksi suurimmaksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruokakaupat ovat vuoden 2018 tammikuusta lähtien saaneet myydä niin sanottuja vahvoja oluita, siidereitä ja lonkeroita, joiden alkoholipitoisuus on enintään 5,5 prosenttia.

Ennen lakimuutosta arveltiin, että vahvojen alkoholijuomien, erityisesti oluen, kulutus nousisi huomattavasti. Kauhukuvat eivät kuitenkaan toteutuneet.

Turun Kupittaan K-Citymarketin kauppiaan Hannu Aaltosen mukaan lakiuudistus on sen sijaan näkynyt etenkin kauppojen valikoiman laajentumisena.

Ennen uudistusta vahvat oluet jouduttiin laimentamaan myyntiä varten. Kolmosoluet ovat syntyessään vahvuudeltaan 4,9–5,5 prosenttia.

– Panimo-osasto on noussut myynniltään kaupan toiseksi suurimmaksi osastoksi. Vielä kun saatais viinit kauppoihin, niin olisi hyvä juttu, Aaltonen toteaa Twitterissä.

Kauppiaalta kysytään, aiheuttaako valtavan osaston ylläpitäminen kaupalle hävikkiä.

– Hävikki ei ole ongelma. Kupittaalla käy 80[nbsp]000 – 100[nbsp]000 asiakasta viikottain, joten pystymme myymään ”hännät” pois kätevästi etuoven kautta, Aaltonen vastaa.

K-Citymarket Kupittaa on Suomen toiseksi suurin ruokakauppa. Suurimman ruokakaupan titteliä kantaa Helsingin Kannelmäessä sijaitseva Prisma Kaari.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)