Eduskuntavaalien väistämättömästi lähetessä ihmetellään tulevaa hallituspohjaa. Tässä vaiheessa ennakoitava vaalitulos ei näyttäisi antavan vastausta siihen, millaisella kombinaatiolla maata tullaan johtamaan.
Ensimmäisen kerran aikoihin vaihtoehdoksi on noussut myös vähemmistöhallitus. Sellainen on Suomessa istunut viimeksi yli 40 vuotta sitten, pääministerinä keskustan Martti Miettunen ja muina puolueina ruotsalainen ja liberaalinen kansanpuolue. Hallitus pysyi pystyssä seitsemän ja puoli kuukautta, kokoomuksen tuella.
Sosialidemokraatit muodostivat yksin vähemmistöhallituksen runsaaksi kolmeksi kuukaudeksi 1972 vaalien jälkeen.
Kokoomuksen saatua huomattavan vaalivoiton 1970 -vaaleissa presidentti Kekkonen antoi hallituksen muodostamistehtävän puolueen puheenjohtaja Juha Rihtniemelle. Saatuaan torjuvan vastauksen ensin vasemmistolta ja sitten keskustapuolueelta tämä päätyi esittämään vähemmistöhallitusta, jossa olisivat olleet myös vaaleissa voittanut Suomen Maaseudun Puolue, kansanpuolueet ja kristillinen liitto. Kekkosen antama toimeksianto mahdollisti tämänkin, mutta hanketta hän ei lähtenyt tukemaan.
-Olettepa pirun rohkea mies, tämä tokaisi ehdotuksen kuultuaan.
Rihtniemen perusteluita ehdotukselleen kannattaa peilata tämän päivän keskusteluun: …vähemmistöhallitus…olisi mielestäni voinut aktiivisesti työskennellä hallituspohjan laajentamiseksi…Eduskunnan enemmistö tuskin olisi voinut kaataa vähemmistöhallitusta ilman asiallisia perusteita, sillä tällöin vastuu uuden hallituksen muodostamisesta olisi siirtynyt kärjistetysti juuri niille puolueille, jotka karttoivat vastuun ottamista neuvottelujen yhteydessä.
Näin siis pohti Rihtniemi. Jos ensi vuonna vähemmistöhallitus realisoituisi, se voisi olla sdp:n, vihreiden ja vasemmiston punavihreä koalitio, etenkin, jos sdp saa suurimpana aloittaa hallituksen muodostamisen. Tällä koalitiolla voisi olla vaikeaa löytää tukea enemmistön saamiseksi ehdotuksilleen. Perinteiset porvaripuolueet, kokoomus, keskusta rkp ja kristilliset eivät liioin näyttäisi saavan enemmistöä eduskuntaan. Olisiko niiden kuitenkin helpompi saada tarvittava lisätuki politiikalleen, milloin demareilta, milloin vihreitä, milloin perusuomalaisilta. Helppoa se ei olisi, mutta mielessä on myös päätöksenteon sietämätön nihkeys kuuden puolueen hallituksessa 2011 vaalien jälkeen.
Tälläkin eduskuntakaudella on innokkaasti tehty välikysymyksiä, onpa ollut jopa kaikkien oppositiopuolueiden epäpyhän allianssin yhdessä jättämä. Välikysymyksen päätteeksi äänestetään hallituksen luottamuksesta. Epäluottamuksen äänestäminen on helppoa silloin, kun hallituksella on enemmistö, se ei kaadu. Mutta vähemmistöhallituksen kaatajien pitäisi rakentaa uusi hallitus. Siitä sitten vaan neuvottelupöytään Li Andersson ja Touko Aalto yhdessä Jussi Halla-Ahon kanssa.
Toisaalta haluaisin tuon nähdä, toisaalta en.
