Verkkouutiset

Vahasalo arvostelee ministeriön esitystä – Koulun aloittaminen aikaistuu vuodella?

Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo arvostelee opetusministeriön selvityshenkilöiden ehdotusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Opetusministeri Krista Kiurulle (sd.) keskiviikkona luovutetussa raportissa esitetään esiopetuksen muuttamista velvoittavaksi.

Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Raija Vahasalo (kok.) katsoo, ettei pakko takaa laatua. Hän epäilee, että esiopetuspakko on askel peruskoulun aikaistamisen suuntaan. Vahasalo ei laittaisi kuusivuotiaita peruskouluun.

– Lapsuudella on ainutlaatuinen asema ihmisen elämänkulussa ja sen hyvyyttä tulee vaalia. Tässä ikävaiheessa lapsilla on erilaiset tarpeet ja kehitystasot. Siksi on tärkeää, että oppivelvollisuuteen osallistuminen on joustavaa, Vahasalo toteaa.

Hänen mukaansa opetuksen laadun varmistavat pätevät opettajat.

– Onneksi esiopetus on ollut Suomessa koulutettujen ammattilaisten vastuulla jo vuosikymmeniä. Se takaa lapsen yksilöllistä kehitystä tukevan opetuksen. Suomen toimiva järjestelmä on perustunut laatuun ja luottamukseen, ei kontrolliin.

Esiopetukseen osallistuu tällä hetkellä 98 prosenttia ikäluokasta. Opetusministeriön raportti esittää, että 6-vuotiaiden esiopetus muutettaisiin velvoittavaksi ja koko ikäluokkaa koskevaksi.

– Pieni määrä ikäluokasta, joka tällä hetkellä jää esiopetuksen ulkopuolelle saavutetaan vapaaehtoisuutta ja laadukkuutta korostavalla tiedottamisella, Vahasalo sanoo.

Vahasalo tehostaisi tiedottamista erityisesti maahanmuuttajien keskuudessa.

– Kaikki maahanmuuttajaperheet eivät ole tietoisia mahdollisuudesta ilmaiseen esiopetukseen, Vahasalo sanoo.

– Kuitenkin varhaiskasvatus on maahanmuuttajalapsille luonteva tilaisuus vahvistaa suomen kielen taitoa ja lapsen omaa kulttuuri-identiteettiä, mikä helpottaa myöhempää sopeutumista kouluun.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)