Verkkouutiset

Vähän nukkuvilla suurentunut sydän- ja verisuonitautien vaara

Valtimoita ahtauttava ateroskleroosi johtaa sydänoireisiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Alle kuusituntisia yöunia nukkuvat ja rikkonaisista yöunista kärsivät saattavat olla muita suuremmassa vaarassa sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, tuore tutkimus osoittaa.

Unen on aiemminkin huomattu vaikuttavan sydänriskeihin, mutta nyt julkaistussa tutkimuksessa havainnot perustuvat sydämen kaiku- ja tietokonekerroskuvaukseen sekä unimittauksiin.

Tutkimukseen osallistui 4 000 keskimäärin 46-vuotiasta miestä ja naista.

Tulosten perusteella osallistujilla, jotka nukkuivat alle kuusituntisia yöunia, oli valtimoissaan ateroskleroosia kolmanneksen todennäköisemmin kuin osallistujilla, jotka nukkuivat 7–8-tuntisia yöunia, kertoo Uutispalvelu Duodecim.

Valtimoita ahtauttavaa ja sydänoireisiin johtavaa ateroskleroosia oli myös osallistujilla, jotka kärsivät rikkonaisista yöunista.

Yhteydet havaittiin senkin jälkeen, kun analyysissa huomioitiin sydän- ja verisuonitautien perinteiset riskitekijät, mutta tästä huolimatta on mahdollista, että unen määrän ja laadun lisäksi moni muukin seikka on voinut vaikuttaa yhteyksiin.

Koska uni- ja ateroskleroosihavainnot perustuvat mittauksiin, tulokset ovat kuitenkin uskottavia ja luotettavampia kuin monet aiemmat tutkimukset.

Tutkimus julkaistiin Journal of the American College of Cardiology -lehdessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)