Verkkouutiset

Väestön ikääntyminen leikkaa talouskasvua

Vuodelle 2020 ennustettu prosentin kasvu yltäisi lähes kahteen prosenttiin ilman ikääntymisen vaikutusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hypon talouskatsauksen mukaan ikääntymiskehitys iskee Suomen talouteen aiemmin ajateltua rajummin.

Työikäinen väestö supistuu nopeasti, sillä eläkkeelle siirtyy vuosittain 10 000 henkeä enemmän kuin nuoria tulee työmarkkinoille. Esimerkiksi hallituksen 60 000 uuden työpaikan tavoite vaatisi todellisuudessa 100 000 työllisen lisäystä vaalikauden aikana. Alenevan syntyvyyden vuoksi tilanne jatkuu vuosikymmeniä.

– Suomen harmaantuminen ei tule yllätyksenä, mutta muutoksen nopeus ja sen vaikutukset etenkin talouteen yllättävät vielä kaikki, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus toteaa tiedotteessa.

Vanheneva väestö leikkaa uusien tutkimusten mukaan talouden tuottavuuskehitystä.

– Syyt ovat ymmärrettäviä, sillä yli 40-vuotiaat muuttavat harvemmin työn perässä tai vaihtavat työpaikkaa. Lisäksi uudet innovaatiot ja ideat syntyvät yleensä nuorena. Lisäksi ikäihmisten kulutus kohdistuu vaikeasti tehostettaviin toimialoihin, kuten hoivaan ja kulttuuriin, Brotherus sanoo.

Hypo ennustaa vuodelle 2020 1,0 prosentin kasvua ja hieman hiipuvaa 0,8 prosentin kasvua vuodelle 2021. Suhdanne näyttää vakaalta, mutta työllisyys ei enää parane. Taantuma pysyy loitolla kuluttajien ja kotimaisen kysynnän ansiosta ilman ikäviä yllätyksiä, mutta nousukausi on ohi.

Suomen väestökehityksen vuoksi tilanne on pitkään herkkä, joten pienikin töyssy työntää talouden helposti pakkaselle.

– Taantumista tulee tavallisempia, mutta toisaalta vaikutukset näkyvät aiempaa harvemmin työttömyytenä tai tulojen supistumisena. Taantuman määritelmä täytyykin miettiä uudelleen, Juhana Brotherus sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)