Verkkouutiset

Vaasassa nolla tartuntaa – ”Väki veti maskit kasvoille”

Vielä kuukausi sitten sairaanhoitopiiri oli koronaepidemian leviämisvaiheessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ensimmäistä kertaa lähes kahteen kuukauteen Vaasan sairaanhoitopiirissä ei raportoitu eilen tiistaina ainuttakaan koronatartuntaa, kertoi Vasabladet. Koronanäytteitä oli otettu vuorokauden aikana 216.

Viimeksi tartuntoja oli nolla 27. syyskuuta eli juuri ennen Vaasan suurta korona-aaltoa.

– Meillä oli Vaasassa kuukausi sitten kaikki yli 10 hengen tapahtumat pannassa ja muitakin tiukkoja rajoituksia. Väki veti maskit kasvoille ja tekee sitä edelleen. Koronatartunnat saatiin hallintaan. Miksi se on niin paljon vaikeampaa Uudellamaalla, Vaasassa asuva kirjallisuusterapiaohjaaja Mari Kuusisto kysyy Twitterissä.

Vaasan sairaanhoitopiiri siirtyi koronaepidemian leviämisvaiheeseen 7. lokakuuta. Silloin positiivisten näytteiden kokonaismäärä oli 334. Kahden viikon ilmaantuvuusluku 100[nbsp]000 henkilöä kohden oli sairaanhoitopiirin alueella 136 ja Vaasan kaupungissa 330.

Positiivisten näytteiden osuus oli yli 11 prosenttia ja tartuntojen päivittäinen kasvunopeus yli 10 prosenttia.

Kuukaudessa koronatartuntojen vauhti saatiin hidastumaan siten, että Vaasan sairaanhoitopiiri siirtyi epidemialuokituksessa astetta alemmas kiihtymisvaiheeseen 3. marraskuuta. Nyt Vaasan sairaanhoitopiirin ilmaantuvuusaste on laskenut 35 tartuntaan 100[nbsp]000 asukasta kohti viimeisten 14 päivän aikana.

Vaasassa koronatartunnat saatiin laskusuuntaan lyhyessä ajassa.

– Tähän tarvittiin kaikkien panosta: hengityssuojainten käyttöä julkisissa paikoissa, etätyöhön siirtymistä kaikilla, joilla se oli mahdollista, taukoa harrastuksista ja harjoituksista sekä luopumista sosiaalisista tapahtumista ja elämyksistä, Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry kertoi marraskuun alussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)