Väärät nettisivutkin voivat jatkossa viedä vankilaan Egyptissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Sivulatauksesta jopa vankilaan, Egypti kiristi nettilakejaan

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan maan hallitus pyrkii lainsäädännöllä murskaamaan poliittiset erimielisyydet.

Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisi on allekirjoittanut uuden internetin kontrollia lisäävän kyberrikoslain, kertoo BBC.

Uusi lainsäädäntö antaa mahdollisuuden sulkea tai blokata nettisivustot, joiden katsotaan uhkaavan kansallista turvallisuutta ja taloutta.  Tällaisten sivustojen ylläpitäjät voidaan nyt tuomita sakkoihin tai vankilaan. Sama kohtalo on mahdollinen myös pelkästään näillä sivuilla vieraileville.

Heinäkuussa maan parlamentti hyväksyi myös lain, jonka mukaan yli 5000 seuraajaa omaavat sosiaalisen median tilit voidaan asettaa viranomaisvalvontaan.

Viranomaisten mukaan lainsäädännön kiristykset ovat välttämättömiä epävakauden ja terrorismin estämiseksi. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Egyptin hallitus pyrkii murskaamaan maasta kaiken poliittisen erimielisyyden.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on jo aiemmin varoittanut Egyptin käyttävän terrorismin vastaisia- ja hätätilalakeja sekä tuomioistuimia toimittajien, aktivistien ja kriitikkojen perusteettomiin syytteisiin.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt