Verkkouutiset

Yle: Turistit pyrkivät Venäjältä Suomeen, väärä käsitys levisi

Matkailijat yrittävät varata hotelleja suljetun rajan takaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen ja Venäjän väliset matkustusrajoitukset harmittavat Venäjällä, Yle Uutiset kertoo.

Useilla venäläisillä on ollut harhaluulo siitä, että Suomeen saisi tulla jo heinäkuun puolivälissä. Venäjä ei tautitilanteensa vuoksi kuitenkaan tule kuulumaan niihin maihin, joihin Suomi höllentää matkustusrajoituksia heinäkuun 13. päivästä lähtien.

Myöskään Venäjä ei ole tehnyt päätöksiä rajojen avaamisesta.

– Ihan tavalliset ihmiset odottavat hyvin aktiivisesti, että rajat avautuisivat. Meille tulee tänne konsulaattiin valtavasti kyselyitä rajojen aukeamisesta. Ihmisillä on kova hinku päästä Suomeen, Suomen Pietarin konsulin sijainen Lauri Pullola kertoo Ylelle.

Rajan toisella puolella suomalaisturistien kaikkoaminen on iskenyt kovaa esimerkiksi Viipuriin. Kärsijöitä ovat muun muassa hotellit, huoltoasemat, kaupat, autonhuoltopalvelut ja ravintolat.

– Olemme todella surullisia ilman suomalaisia turisteja. Rajan sulkeminen näkyy vähäisenä asiakasmääränä niin meillä kuin myös Viipurin ravintoloissa ja hotelleissa. Odotamme kaikki innolla rajan avaamista, viipurilainen kauneussalongin omistaja kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)