Koronavirusrokotteen saaneelle henkilölle annettu kortti. LEHTIKUVA / TEEMU SALONEN

”Vääntö koronapassista on uusi versio maskikeskustelusta”

Pahimmassa tapauksessa rokotetodistuksia ei ehditä Suomessa hyödyntää.

Keskustelu koronapassista uhkaa muodostua tämän kevään versioksi viime vuoden maskikeskustelusta, arvioi Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Romakkaniemi viittaa viime vuonna käytyyn yhteiskunnalliseen keskusteluun, jossa tutkijat ja poliitikot väittelivät kasvomaskien hyödyistä.

Suomessa koronapassin puolesta on puhunut muun muassa EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies. Puolueista koronapassin käyttöön ottamista on esittänyt kokoomus.

– Jos ennusmerkit pitävät paikkansa, niin kohta STM tilaa selvityksen, joka valmistuu kesän korvilla, ja jonka mukaan koronapassin hyödyt ovat epäselvät – ja se voi olla jopa haitallinen väärin käytettynä, Romakkaniemi kirjoitti Twitterissä lauantaina.

– Samalla muu Eurooppa aukeaa turvallisesti ja nopeammin koronapasseilla.

Pahimmassa tapauksessa passeja ei ehditä Suomessa hyödyntää, Romakkaniemi kirjoittaa.

– Loppujen lopuksi Suomessa otetaan sitten myöhemmin koronapassi käyttöön, kuukausia muita maita myöhemmin, koska sitä tarvitaan turvalliseen matkustamiseen yli rajojen. Nopeampaan yhteiskunnan avaamisen ei tätä toki ehditä hyödyntää.

– Toivotaan ettei käy näin, hän päättää.

Romakkaniemen pohdintoja on kommentoinut sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) valtiosihteeri Olli-Poika Parviainen. Valtiosihteeri toivoo, että viime vuoden maskikeskustelun kaltaiselta ”sotkulta” vältytään, mutta teettäisi kuitenkin passeista nopean selvityksen.

– Ymmärrän asiaan liittyviä eri näkökulmia ja viime kevään maskisäädön toisintoa toivottavasti ei tule.

– Pitäisin silti fiksuna harkita asiaa ja tehdä nopea selvitys siitä miten verrokkimaissa suhtaudutaan ja millä perusteilla. Voisi antaa perspektiiviä päätöksentekoon täällä, Parviainen kirjoittaa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt