Kuva: Shutterstock

Eero Iloniemi: Vaalivoittajat vaietkoot edistyksen nimissä

Blogisarjassa jäljitetään arvoja, jotka lietsovat identiteettipolitiikkaa.

Osallistuin ensimmäistä kertaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksista käytäviin keskusteluihin vuoden 1995 eduskuntavaalien alla. Tietääkseni olin koko valtakunnan ainoa ehdokas, joka tuolloin kannatti samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeutta. Siitä taisi olla maininta SETA:n Sateenkaari-lehdessä. Perusteluni oli omasta mielestäni johdonmukainen, perustuslaki takasi samat oikeudet kaikille kansalaisille, ilman mitään ’ei koske homoja’ -lauseketta. Myöhemmin sitten selvisi, että perusteluni ei ollutkaan kovin hyvä. Suomessa kellään ei ole oikeutta adoptoida. Adoptiolupa on täysin viranomaisten mielivallan varassa.

Meidät on kasvatettu ajattelemaan progressiivisesti. Oletamme että ajan myötä asiat kehittyvät. Näin myös seksuaalivähemmistöjen integroitumisen kohdalla. Vuoden 1995 vaalien alla aihe oli, jos ei nyt tabu, niin arka. Nyt Stockmann myy makkaraa Gay Pride -teeman innoittamana.

Silti tuoreen selvityksen mukaan yhdysvaltalaisnuoret ovat edeltäjiään haluttomampia sosiaalisiin kanssakäymisiin seksuaalivähemmistöjen kanssa. USA Today -lehdessä julkaistun jutun mukaan tämä takapakki johtunee siitä, että Donald Trumpin presidenttikauden aikana hallinnon ymmärtäväisyys seksuaalivähemmistöjä kohtaan on kaventunut.

Toinen mielestäni yhtä ilmeinen, mutta poliittisesti epäkorrekti johtopäätös asenteiden muutoksesta on se, että monet heteronuoret pelkäävät. Eivät fyysisesti pahoinpidellyksi tulemista, mikä oli pitkään seksuaalivähemmistöjen täysin realistinen pelko Suomessakin, mutta henkisesti kylläkin. Ainakin tiedostavissa piireissä kuten yliopistoissa, kaikki muu kuin kritiikitön myötätunto seksuaalivähemmistöjä kohtaan johtaa helposti sosiaaliseen konkurssiin. Tällöin on helpompi vaieta ja vältellä. Vähemmistön oikeuksista on tulossa hiljaisen enemmistön suukapula.

Ennen ei uskallettu selittää kollegoille, että osallistui Pride-kulkueeseen. Nyt ei oikein ole selitystä sille, miksei käytä työpaikan kaikille kysymättä hankkimaa sateenkaarilippu-pinssiä.

Kanadalaisprofessori Jordan Peterson on paljon kohua herättänyt yhteiskunnallinen kommentaattori, mutta alun perin hän tuli kuuluisaksi siitä, että vastusti lakia, joka pakottaisi ihmiset käyttämään tiettyjä pronomineja seksuaalivähemmistöistä puhuttaessa. Pelko valtion säätelemistä sopivista sanoista ei monien mielestä ollut tarpeeksi iso uhka, kun vaakakupissa oli se, että jokunen seksuaalivähemmistöön kuuluva saattaisi loukkaantua väärästä persoonapronominista.

Uusi selvitys New York Times -lehden sananvalinnoista puhuu sen puolesta, että 2010-luvulla on käyty tehokasta ja laajamittaista orwellilaista kampanjaa, jotta ihmiset saataisiin ajattelemaan ’oikein’.

Talousasioista bloggaava Marginal Revolution -sivusto on julkaissut analyysin Yhdysvaltojen tiedostavan eliitin äänenkannattajan sananvalinnoista. Termit rasisti, valkoisuus, valkoisten etuoikeudet, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, naisviha, LBGT, intersektionaalisuus, vihapuhe, transgender, valkoinen ylivalta ja niin edelleen ovat kaikki kokeneet räjähdysmäisen kasvun lehden sivuilla.

2010-luvulla kaikkien näiden termien käyttö on moninkertaistunut, muutamien kuten ’male privilege’ (miesten etuoikeudet) on monikymmenkertaistunut. Tietyt termit ovat myös lähes kadonneet tiedostavan eliitin suusta. Tällaisia ovat nykypuheessa toksista patriarkaalisuutta edustavat sanat kuten kirkko ja velvollisuus. Maailmankuva muodostuu kielenkäytössä. Veikkaan, että tulos olisi samansuuntainen Helsingin Sanomien sivuilla.

Ja kuitenkin jos viime eduskuntavaaleilla oli yksi selkeä voittaja, se oli koti, kirkko ja isänmaa -aate. Tuota aatesuuntaa edustaa lähes koko perussuomalaisten eduskuntaryhmä, varmaankin puolet keskustan eduskuntaryhmästä, ehkei puolet, mutta ainakin kolmannes kokoomuksen eduskuntaryhmästä, koko kristillisdemokraattien ryhmä, varmaan neljännes SDP:n ryhmästä ja muutama vasemmistoliittolainen ja RKP:läinenkin.

Ainoastaan vihreät on puhdas ’oikein ajattelevien’ edistyspuolue. Progressiivisten onneksi valtamediassa konservatiivista aatesuuntaa edustaa enää pari kalapuikkoviiksistä ’setämiestä’.

Kun julkinen keskustelu käydään aiheista ja kielellä, jonka iso osa kansasta kokee itselleen vieraaksi, keskusteluun osallistujien lukumäärä vähenee. Toisaalta, se lienee tarkoituskin, sillä silloin vain ’hyvät ja oikeat’ progressiiviset ajatukset saavat palstatilaa.

Ajatelkaapa vaikka Ylen aamuohjelmien keskustelukerhoja. Niissä lienee yhteensä noin 20 kommentaattoria. Voisiko heistä yhdenkään kuvitella äänestävän perussuomalaisia. Suomen suosituimman aatesuunnan, arvokonservatismin edustajia ei tarvita silloin kun Ylen aamuissa analysoidaan politiikkaa, taloutta, kulttuuria, urheilua, tai digimaailmaa.

Progressiivinen ajattelu on pohjimmiltaan antidemokraattista. Sen perusoletus on, ettei kansa tiedä omaa parastaan ja siksi sitä tule valistaa. Kun edistyksellisillä on sana kirjaimellisesti hallussaan, voidaan ’oikealla’ kielenkäytöllä kumota ’väärä’ vaalitulos.

Lisää sarjan blogeja

Ladataan julkaisuja...

Eero Iloniemi

Eero Iloniemi

Eero Iloniemi on yhteiskuntasuhdekonsultti viestintätoimisto Manifestossa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt