Verkkouutiset

Uutta toimistotilaa rakennetaan vaikka vanhaa on paljon tyhjillään

Pääkaupunkiseudun toimistojen vajaakäyttöaste oli viime syksynä 14 prosenttia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin kaupunginkanslian tuoreen tilastojulkaisun mukaan pääkaupunkiseudun toimistojen vajaakäyttöaste oli viime syksynä 14 prosenttia, mikä tarkoittaa yhteensä noin 1,2 miljoonaa tyhjää toimistoneliötä.

Espoossa käyttöaste on parantunut selkeästi parin viime vuoden aikana, mutta pysyttelee yhä alle 80 prosentissa. Helsingissä toimistotiloista vuokrattuna oli syyskuussa hieman yli 82 prosenttia ja Vantaalla vähän yli 81 prosenttia.

Ennen vuotta 1950 valmistuneissa toimistokohteissa käyttöaste on keskimääräistä selkeästi korkeampi, 86,5 prosenttia. Tilastojulkaisun mukaan vanhimmat kohteet sijaitsevat tyypillisesti parhailla paikoilla kuten esimerkiksi Helsingin keskustassa.

Matalin vuokrausaste sen sijaan löytyy 1970-luvulla valmistuneista toimistokohteista, joista syyskuussa oli vuokrattuna alle 70 prosenttia.

Uutta toimistotilaa on pääkaupunkiseudulla runsaasti rakenteilla, vaikka tyhjillään olevan tilan määrä on suuri.

Pääkaupunkiseudulla oli syyskuun lopussa rakenteilla runsaat 260 000 liiketilaneliötä, ja viime vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana ehti jo valmistua yli 70 000 neliötä. Valtaosa uusista liiketiloista sijaitsee suurissa kauppakeskuksissa raideyhteyksien päässä, kuten Kalasataman Redissä, Pasilan Triplassa sekä Espoonlahden Lippulaivassa.

Pääkaupunkiseudun tuotannollisten tilojen rakentaminen keskittyy sen sijaan Vantaalle, jossa lentokentän läheisyyteen nousee muutamia uusia logistiikka- tai terminaalirakennuksia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)