Verkkouutiset

Uutta-Seelantiakin paremmin? Täällä ei tartuntoja 277 vuorokauteen

Brunein edellinen paikallinen koronatapaus vahvistettiin toukokuussa 2020.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Noin 430 000 asukkaan Brunei vaikuttaa onnistuneen koronaviruksen ensimmäisen ja toisen aallon kukistamisessa – jopa paremmin kuin saavutuksistaan kuulut Uusi-Seelanti, Taiwan ja Australia.

Koronan tukahduttamispolitiikkaa ajavan professori Yaneer Bar-Yamin mukaan maan virallisten tautitilastojen mukaan edellinen paikallinen tartunta havaittiin 6. toukokuuta eli 277 vuorokautta sitten.

Bruneissa todettiin nyt tammikuussa joitakin kymmeniä Covid-19-tapauksia, mutta kaikkien kerrottiin olleen yhteydessä matkailuun.

Brunei Darussalam -yliopiston professori Mohammad Ayub Sadiq selittää tilannetta maan hallituksen nopeilla toimilla viime vuoden maaliskuussa.

– Epidemiaan valmistauduttiin muun muassa perustamalla karanteenialaitoksia, ja virustestausta on tehty aggressiivisesti. Ihmiset on pidetty tietoisina turvaväleistä, maskeista ja muista ohjeista, professori toteaa Arirang-kanavalle.

Maan lähialueilla epidemiatilanne ei ole pysynyt yhtä hyvin hallinnassa. Esimerkiksi Thaimaassa on kamppailtu Bangkokin lähellä sijaitsevasta eläintorista lähtenyttä tartuntarypästä vastaan. Uusia infektioita vahvistettiin helmikuun alussa yli 800 kappaletta päivässä.

Vietnam kertoo saaneensa vuodenvaihteen jälkeen yleistyneet paikalliset tartunnat lähes tukahdutettua, sillä viime päivinä Covid-19-tapauksia on vahvistettu enää noin 20 kappaletta päivässä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)