Verkkouutiset

Uutissuomalainen: Tiitisen lista ei kiinnosta tutkijoita

Suomalaisnimiä sisältävä lista on ollut periaatteessa saatavilla vuodesta 2015.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yksikään tutkija ei ole pyytänyt niin kutsuttua Tiitisen listaa nähtäväkseen, kertoo suojelupoliisin viestintäasiantuntija Verna Leinonen Uutissuomalaiselle. Vuodesta 2015 alkaen listaa on tietyin ehdoin voinut saada tutkimuskäyttöön.

Tilanne herättää ihmetystä myös tutkijoiden keskuudessa.

– Sitä sopii todella kysyä ja ihmetellä. Olisi erittäin tärkeää, että joku tutkija tekee pikapikaa akateemisen projektin siitä ja katsoo, miten siinä käy, pohtii historioitsija Jukka Tarkka USU:lle.

Vuonna 1990 Supon arkistoihin suljettu lista sisältää tietoja noin 20 suomalaisesta, jotka olivat yhteydessä DDR:n ulkomaanvakoilu Stasin paikallisen päällikön kanssa. Lista sai nimensä tuolloin supon päällikkönä toimineen Seppo Tiitisen mukaan, ja sen on arveltu sisältävän myös tunnettujen poliitikkojen nimiä.

Toimittajat ovat yrittäneet saada listaa julki vuosien ajan. Uusin yritys kaatui korkeimmassa hallinto-oikeudessa vuonna 2010.

Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä ihmettelee kotimaisten tutkijoiden passiivisuutta.

– Olisin kuvitellut, että olisi pyydetty, koska tutkimusjulkaisuja kylmän sodan ajasta on tullut.

Jokisipilän mukaan lupaprosessi listan saamiseksi on raskas ja tiukasti säädelty.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)