Verkkouutiset

Uusimmalla rokotteella kaksi isoa etua, koetulos yllätti

Asiantuntija pitää AstraZenecan rokotetta mahdollisesti muita kärkirokotteita parempana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Harvardin yliopiston kansanterveystutkija ja epidemiologi, tohtori Eric Feigl-Dingin mukaan AstraZenecan ja Oxfordin yliopiston rokote saattaa olla parempi kuin Pfizerin ja Biontechin tai Modernan rokotteet.

AstraZenecan ja Oxfordin yliopiston adenovirusvektorirokote on kolmas, jolla on saavutettu erittäin lupaavia tuloksia kliinisissä kokeissa. Sen on kerrottu antavan keskimäärin 70 prosentin suojan koronavirukselta.

Annostuksella havaittiin kuitenkin kokeissa olevan kenties hieman yllättävä vaikutus. Mikäli koehenkilö sai ensin puolikkaan annoksen ja kokonaisen annoksen kuukautta myöhemmin, oli suoja peräti 90 prosenttinen. Mikäli kokonaisia annoksia annettiin kaksi, oli suoja taas ”vain” 62 prosenttinen.

Varmaa tietoa erikoisen tuloksen syystä ei ole. Rokotetiimin jäsen Adrian Hill Oxfordin yliopistosta arvioi kuitenkin medialle, että ensimmäisen rokotekerran täysi annos saattoi aiheuttaa niin vahvan immuunivasteen, että se torppasi toisen annoksen vaikutuksia.

Uuteen mRNA-tekniikkaan perustuvilla Pfizerin ja Biontechin sekä Modernan rokotteilla on myös saatu erinomaisia tuloksia. Pfizerin rokotteen on kerrottu tehonneen 95 prosenttisesti ja Modernan 94,5 prosenttisesti.

Eric Feigl-Dingin toteaa Twitterissä, että AstraZenecan rokotteella on kuitenkin kaksi merkittävää etua kahteen muuhun kärkirokotteeseen nähden. Rokotetta voi ensinnäkin säilyttää jääkaappilämpötilassa. Toisin kuin mRNA-rokotteet se ei siis vaadi pakastesäilytystä ja siihen liittyviä mahdollisesti haastavia kuljetusjärjestelyjä.

Yhtiö on myös sitoutunut siihen, ettei se aio tehdä voittoa rokotteellaan. Sen hinta onkin suorastaan yllättävän matala. Yhden annoksen on kerrottu maksavan hankkijoille Yhdysvalloissa vain noin 2,5 dollaria eli reilut 2 euroa. Pfizerin ja Modernan rokotteiden hinnaksi on taas ilmoitettu noin 15-20 euroa annokselta.

Asiantuntija huomauttaa, että uutinen puolikkaan ja täyden annoksen yhdistelmän kahta täyttä annosta paremmasta vaikutuksesta on niin ikään hyvä.

– Se merkitsee, että rokote voidaan antaa useammalle ihmiselle! Tämä tuo rokotteen mahdollisesti yhä paremmin saataville aiemmin, Eric Feigl-Ding iloitsee.

LUE MYÖS:

Rokote pian Suomessa? ”Hyvien uutisten sarja jatkuu”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)