Verkkouutiset

”Uusien asuntojen ylituotannon riski on todellinen”

Normaalitilanteeseen palaaminen voi muodostaa uhan talouskasvun jatkumiselle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vuokraturvan hallituksen puheenjohtajan Timo Metsolan mukaan uusien asuntojen ylituotannon riski on todellinen, ja rakennusliikkeet jarruttavat aloituksia

– Hidastuva asuntorakentaminen ei välttämättä silti tipu tässä vaiheessa normaalitason alle. Mutta koska rakentamisen voimakkaasti kuumentunut tilanne on nostanut rakentamisen merkityksen hyvin keskeiseksi nykyiselle talouskasvulle, jo normaalitilanteeseen palaaminen voi muodostaa uhan talouskasvun ja jopa nousukauden jatkumiselle. Varsinkin kun huomioidaan aloitusmäärien laskun vaikutukset rakentajien lisäksi myös alihankkijoilla, logistiikassa ja rakennustarvikkeiden tuotantoketjussa, Metsola toteaa asuntomarkkinatiedotteessaan.

Mahdollinen asuntotuotannon jarrutuksesta seuraava talouskasvun laantuminen hillitsisi hänen mukaansa asuntokauppaa ja rakentamista lisää, jolloin saattaa syntyä itseään ruokkiva kehä.

– Lisäksi oman asuntovarallisuuden arvon kehityssuunnalla on vaikutusta suomalaisten muuhun kulutuskäyttäytymiseen, mikä voi voimistaa talouskasvun laantumista, Metsola varoittaa.

Hän viittaa viimesyksyiseen Ruotsin tilanteeseen, joka osoitti, että asuntojen hinnat voivat kääntyä tuntuvaan laskuun talouskasvusta, hyvästä työllisyystilanteesta, matalasta korkotasosta, löysästä luotonannosta ja asuntopulasta huolimatta.

Metsola muistuttaa myös, että isoihin yhtiölainoihin liittyvien määräysten tai suhtautumistapojen muuttuminen voi jarruttaa uusien asuntojen kauppaa selvästi tähän asti nähtyä nopeammin.
Lisäksi asuntomarkkinauutiset ovat usein kansantajuisia ja laajaa lukijakuntaa kiinnostavia, mikä voi lisätä riskeihin havahtumisen äkillisyyttä.

– Asuntomarkkinoille riskejä synnyttävien tekijöiden keskinäiset riippuvuudet punovat vaarallisen verkon, jossa ongelmat voivat levitä samaan tapaan nopeasti kuin latvapaloksi yltyvässä maastopalossa. Asuntomarkkinoiden nykytilannetta voi verrata kuivaan maastoon, jossa kytee palopesäkkeitä, hän arvioi.

Muuttovoittoalueilla uhkana on Metsolan mukaan kuumentuneen rakentamisen tilanteen ja yksipuolisen uudisasuntotuotannon synnyttämä ylitarjonta hinnaltaan korkeista asunnoista, erityisesti kaksioista. Seurauksena voi olla tuntuva korjausliike.

Muuttotappioalueita puolestaan uhkaa asuntojen vakuusarvojen romahtaminen, siitä seuraava pankkien luottohanojen sulkeutuminen ja asuntokaupan volyymin pysyvä taantuminen todella matalaksi.

– Olen ehdottanut ratkaisuksi asuntojen romutuspalkkiota, joka toteutuksen vaikeudesta huolimatta voisi ylitarjontaa vähentämällä parantaa mahdollisuuksia kysynnän ja tarjonnan tasapainoon sekä toimivan markkinahintatason – matalankin – löytymiseen, Metsola kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)