Verkkouutiset

Uusia tartuntoja 758, virusmuunnos leviämässä

THL:n mukaan koronavirusta on nyt runsaasti liikkeellä väestössä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos mukaan Suomessa on vahvistettu 758 uutta koronavirustartuntaa.

Tapauksista 244 oli Helsingissä, 102 Vantaalla ja 81 Espoossa. Koronatartuntoja todettiin maanantaina 392, tiistaina 581 ja keskiviikkona 797 kappaletta.

THL:n ylilääkäri Taneli Puumalaisen mukaan epidemiatilanne on heikentynyt viime viikkoina suurimmassa osassa Suomea. Huolena on virusmuunnosten leviäminen vähitellen eri puolille maata.

– Kaikki indikaattorit ovat nousussa ja positiivisten testien osuus näyttää kohoavan. Tautia on nyt väestössä runsaasti liikkeellä, Puumalainen sanoi tiedotustilaisuudessa.

Tartuntamäärät ovat olleet viime aikoina laskussa monissa EU-maissa. Nousuakin on nähty rajoitusten purkamisen ja koronaväsymyksen johdosta.

– Suosituksia ja rajoituksia ei ole ehkä noudatettu, ja kireimpiä toimia on lähdetty purkamaan. Yhdessä muuntuneen viruksen kanssa tämä on johtanut siihen, että määrät ovat joissain maissa lähteneet jälleen nousuun, Taneli Puumalainen sanoi.

Hän mainitsi varoittavana esimerkkinä tautitilanteen nopean muutoksen Irlannissa, Portugalissa ja Tshekissä. Epidemian ryöpsähtäminen heijastui kyseisissä maissa nopeasti myös sairaalahoidon ja tehohoidon tarpeeseen.

THL:n mukaan koronarokotusten eteneminen näkyy jo kuolemantapausten vähenemisessä Suomessa. Saatavuusongelmista huolimatta kaikkein haavoittuvimmat on jo saatu suojattua esimerkiksi hoivakodeissa.

– Kuolemantapausten määrä on laskenut selvästi parin kuukauden aikana. Tämä on hyvin suurella todennäköisyydellä rokotusten tuomaa hyötyä. Odotamme sen jatkuvan kevään aikana, jos epidemia ei lähde huomattavasti kiihtymään, Taneli Puumalainen totesi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)