Verkkouutiset

Pfizerin ja BioNTechin kehittämä rokote saattaa suojata myös omikron-muunnokselta. LEHTIKUVA / AFP Christof Stache

Omikron ei huoleta rokotejätin johtajaa

BioNTechin johtaja Ugur Sahin sanoo, että omikronia seuraa pi-muunnos.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lääkeyhtiö BioNTechin perustaja ja toimitusjohtaja Ugur Sahin sanoo, ettei koronaviruksen omikron-muunnoksen takia ole syytä mennä paniikkiin.

– Henkilökohtaisesti tilanne ei pelota minua. Me osasimme odottaa muunnoksen tuloa, Sahin sanoo Economist-lehdessä.

Saksalainen BioNTech kehitti yhdessä amerikkalaisen Pfizerin kanssa ensimmäisen noin vuosi sitten markkinoille tulleen rokotteen. Yhtiöt tutkivat parhaillaan, suojaako rokote myös uudelta muunnokselta. Sahin on luottavainen. Hän sanoo, että vaikka virus pystyisikin ohittamaan vasta-aineiden tuottaman ensimmäisen suojan, on olemassa myös ”toisen kerroksen” suoja, joka perustuu T-soluihin. Ne estävät virusta kopioitumasta kehossa.

Sahin haluaa rauhoitella ihmisten huolia siitä, että he voisivat sairastua vakavasti saamistaan rokotteista huolimatta. Hänen mukaansa on todennäköistä, että rokotetut sairastuvat vain lievästi tai kohtalaisesti.

Kolmas rokote on tärkeä, Sahin sanoo. Hänen mukaansa on näet mahdollista, että kaksi rokotetta ei tarjoa riittävää suojaa, mutta kolmas tuottaa suojan omikronia vastaan. Kun omikron leviää väestön keskuudessa, BioNTech kerää tietoa ihmisistä, jotka ovat saaneet yhden, kaksi ja kolme rokotetta. Tällä tavalla saadaan tietoa rokotteen tehosta.

Suuri kysymys kuitenkin on, riittääkö edes kolme rokotetta estämään taudin leviämisen. Sahinin mielestä on myös mahdollista, että tulevaisuudessa rokotteita pitää päivittää jatkuvasti, kuten influenssarokotteille tehdään. Tällöin rokote pitäisi ottaa ehkä joka vuosi.

– Ei pidä kuvitella, että virus lakkaisi muuntumasta, hän sanoo.

Jotta väestössä syntyisi laumasuoja viruksen deltamuunnosta vastaan, pitää rokottaa 86 prosenttia väestöstä, Sahin laskee. Laskelma nojaa oletukseen, että deltavirusta kantava henkilö tartuttaa seitsemän muuta. Jos omikronia kantava henkilö tartuttaa esimerkiksi kaksitoista muuta henkilöä, vaaditaan 92 prosentin rokotekattavuus.

Sahin sanoo, että koronavirus säilyy maailmassa vielä pitkään ja että muunnoksia syntyy enemmän kuin kreikan aakkosissa riittää kirjaimia. Omikronin jälkeen seuraa ehkä pi-muunnos. On myös mahdollista, että uudet muunnokset aiheuttavat vakavamman tautimuodon.

Rokoteyhtiö Modernan toimitusjohtaja Stéphane Bancel on todennut, että yhtiön rokotteen teho saattaa laskea omikron-muunnoksen takia. Yhtiö tutkii asiaa parhaillaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)