Verkkouutiset

Matkustajia Johannesburgin lentoasemalla. / LEHTIKUVA / AFP Dimitri Korczak

Uusi tieto omikronista – ”tulos parempi kuin odotimme”

Pfizerin rokotteen uskotaan suojaavan vakavalta taudinkuvalta myös uuden virusmuunnoksen kohdalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Etelä-Afrikan terveysministeri Joe Phaahlan mukaan koronaviruksen omikronmuunnos vaikuttaa syrjäyttäneen deltamuunnoksen viime viikkojen aikana. Uusia tautitapauksia on vahvistettu vuorokauden aikana yli 20 000 kappaletta, joista yli puolet on Gautengin provinssissa.

Sairaalahoitoon joutuneiden potilaiden oireet ovat olleet tähän mennessä lievempiä kuin aiemmissa epidemia-aalloissa. Phaahla painotti News24-kanavan mukaan tiedotustilaisuudessa, että tiedot ovat vasta alustavia.

Nykyisten rokotteiden uskotaan silti suojaavan vakavalta taudinkuvalta, sillä suurin osa sairaalahoidossa olevista henkilöistä on rokottamattomia. Rokotettujen läpäisyinfektiot ovat olleet lieväoireisia.

– Ei ole syytä erityiseen huoleen, sillä odotamme variantin käyttäytyvän suunnilleen samalla tavoin kuin aiemminkin. On merkkejä siitä, että taudinkuva olisi lievempi, ministeri sanoi.

Etelä-Afrikassa huolena on, että 18–35-vuotiaiden rokotuskattavuus on alle 30 prosenttia.

Terveysjohtaja Michelle Groomen mukaan suurin osa tartunnoista on vahvistettu tähän mennessä 20–59-vuotiaiden ikäryhmässä. Gautengin ohella sairaalahoidon tarve on lisääntynyt myös muualla maassa. Tuoreimpien tietojen perusteella lisähappea ja tehohoitoa tarvitsevien koronapotilaiden määrä on pysynyt suhteellisen matalalla tasolla, ja myös hoitojaksot ovat olleet lyhyempiä.

Groome totesi kuolemantapausten määrän jääneen ”hyvin vähäiseksi” aiempiin epidemia-aaltoihin verrattuna.

AHRI-tutkimuslaitoksen virustutkija Alex Sigal kertoi tiedotustilaisuudessa selvityksistä, joiden mukaan kaksi Pfizerin rokoteannosta antaisi noin 70 prosentin suojan vakavalta taudinkuvalta omikronia vastaan. Koronainfektion aiemmin sairastaneiden ja sen jälkeen rokotteen ottaneiden immuniteetti on vielä vahvempi.

– Tulos oli parempi kuin odotimme, Sigal totesi.

Etelä-Afrikan terveysviranomaiset hyväksyivät kuluvalla viikolla Pfizerin hakemuksen kolmansien rokoteannoksien antamiseksi yli 18-vuotiaille. Taustalla on havainto, jonka mukaan suojavaikutus hiipuu vähitellen ajan myötä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)