Verkkouutiset

Herttoniemen varasairaala Helsingissä. / LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Uusi havainto Suomessa: Monet koronapotilaat sairaalassa muusta syystä

Ylilääkärin mukaan infektio on havaittu usein sattumalta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronaviruksen omikronmuunnoksen nopea leviäminen on nostanut sairaalahoidon kuormitusta loppuvuoden jälkeen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n mukaan sairaaloissa on tällä hetkellä yhteensä 620 koronapotilasta eli kaksi kertaa enemmän kuin kaksi viikkoa sitten, jolloin potilaita oli 306. Tehohoidon tarve on pysynyt melko tasaisena noin 50–60 potilaassa.

HUSin ylilääkäri Asko Järvisen mukaan nykyisistä potilaista jopa kolmasosa on otettu hoitoon jonkin muun ensisijaisen syyn vuoksi. Koronainfektio on näin ollen havaittu ”sattumalöydöksenä” esimerkiksi luunmurtuman tai synnytyksen vuoksi sairaalaan saapuneilta.

– Tämä on odotettu muutos, koska tartuntoja on yhteiskunnassa nyt niin paljon, että myös muita tauteja sairastavilla saattaa olla Covid-19-infektio. Vastaavassa laajuudessa ei ole tätä havaittu aiempien aaltojen aikana, mihin todennäköisesti vaikuttaa myös rokotusten antama suoja vaikealta taudilta, Asko Järvinen sanoo Verkkouutisille.

Hänen mukaansa taudinkuvan mahdollisia muutoksia ei ole vielä mahdollista arvioida. Muiden maiden kokemuksista ja laboratoriotutkimuksista on saatu viitteitä siitä, että omikronmuunnoksen aiheuttama tauti voisi olla keskimäärin lievempi aiempiin viruskantoihin verrattuna.

Infektion on arveltu keskittyvän keuhkojen sijasta pääasiassa ylähengitysteihin, jolloin yhä harvempi saisi vakavia oireita. Myös rokotusten ja aiempien infektioiden luoma suoja vähentää merkittävästi vakavan taudinkuvan riskiä. Suomessa tilannekuvan saaminen on hankalaa, sillä muiden syiden vuoksi hoidossa olleet voivat myös kotiutua nopeammin.

Muuta hoitoa joudutaan lykkäämään

Asko Järvinen arvioi tartuntojen korkean määrän tarkoittavan sitä, että sairaalahoidon tarve tulee vielä kasvamaan lähiviikkojen aikana.

– Tehohoidon tarve lisääntyy yleensä myöhemmin, ja HUSissa on viikonlopun aikana tehohoidon potilasmäärä hienoisesti noussut. Mielenkiintoista on, että Britanniassa ei tehohoidon potilasmäärissä ole vielä ollut nousua viime viikon lopulla saatujen tietojen perusteella, joten tehohoidon kuormituksen ennakointi on hankalaa, Järvinen toteaa.

Hoitajien, lääkärien ja muun henkilökunnan lisääntyneet sairauspoissaolot ja karanteenit ovat tehneet epidemiatilanteesta erityisen haastavan. Järvisen mukaan poissaoloja on pyritty paikkaamaan jokaisessa yksikössä mahdollisuuksien mukaan.

Herttoniemen varasairaalan kaltaisia uusia yksiköitä tuskin pystytään avaamaan työvoimapulan vuoksi.

– Käytännössä elektiivisestä eli ennalta sovitusta hoidosta joudutaan tinkimäään ja leikkauksia ja hoitoja, jotka eivät ole kiireellisiä, joudutaan todennäköisesti runsaasti ja lisääntyvästi perumaan, ylilääkäri sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)