Verkkouutiset

Uusi eduskunta aloittaa työnsä – näin viikko etenee

Kansanedustajien valtakirjat luovutetaan ja tarkastetaan tänään tiistaina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uudet kansanedustajat aloittavat työnsä tänään tiistaina. Edustajien valtakirjat luovutetaan ja tarkistetaan puolilta päivin. Puolueiden eduskuntaryhmät pitävät tänään myös järjestäytymiskokouksia.  Keskiviikkona pidetään eduskunnan täysistunto, puhemiehen ja varapuhemiesten vaalit. Torstaina vietetään valtiopäivien avajaisia vietetään torstaina. Eduskuntaryhmän neuvottelevat myös eri valiokuntien puheenjohtajista.

Hallitusneuvotteluja käynnistellään perjantaina, kun suurimman eduskuntaryhmän puheenjohtaja, SDP:n Antti Rinne kutsuu eduskuntaryhmien edustajat neuvotteluun, jossa sovitaan vetäjästä hallitusneuvottelujen tunnusteluvaihetta varten. Samalla sovitaan myös eduskuntaryhmien vastausten määräajasta.

Rinne on ilmoittanut aiemmin medialle antavansa perjantaina hallitustunnustelijana kahdeksan kysymystä muille puolueille. Kysymykset annetaan myös julkisuuteen. Rinteen mukaan hallitusneuvotteluihin osallistuvien puolueiden olisi hyvä olla tiedossa vapun jälkeen. Vastauksia odotettaneen siis muutaman päivän sisällä. Rinteen mukaan varsinaiset neuvottelut voitaisiin aloittaa toukokuun 6. päivänä.

Hallitusratkaisua Antti Rinne on toivonut jo toukokuun lopulle. Silloin uusi hallitus pääsisi aloittamaan jo kesäkuun alussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)