Uudistuksia tehdessä on hyvä ensin tunnistaa asiat, jotka kannattaa säilyttää ja toisaalta kohdat, jotka kaipaavat muutosta. Erittäin tärkeää on myös pitkin matkaa pitää mielessä, miksi uudistusta tehdään.
Nyt kun hallitus ja sen suunnittelema sosiaali- ja terveydenhuoltomalli kaatuivat, on prosessi mietittävä uudestaan, ketään sen kummemmin syyllistämättä tai irtopisteitä keräämättä.
Tulevasta hallituspohjasta riippumatta kansanedustuslaitoksellamme on neljä vuotta aikaa uskottavuutensa palauttamiseen. Kuten juuri huomasimme, neljä vuotta on varsin lyhyt aika ja toimeen onkin käytävä välittömästi. Mitä hyvää on vanhassa järjestelmässämme? Mitkä ovat kipupisteet? Mitä hyvää oli hylätyssä esityksessä ja mitä emme siitä kaipaa?
Suomalainen terveydenhuolto on monilla mittareilla arvioiden kansainvälistä huipputasoa. Tiedämme myös kehityskohteet tutkimusnäyttöönkin perustuen. Onko meidän tätä taustaa vasten tarpeellista romuttaa koko järjestelmä, jotta saisimme itseisarvoisesti rakentaa jotain uutta?
Kun tiedämme, että yleisesti tunnustettu ongelmamme on perusterveydenhuollon hoidon saatavuus, kannattaa meidän kohdennetusti korjata juuri tuo epäkohta. Meidän tulee löytää ratkaisut, joilla saamme perusterveydenhuoltoon nuo monesti mainitut 1000 lääkäriä lisää. Terveyskeskustyö on saatava houkuttelevaksi. Työnjako perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja työterveyshuollon välillä on tarkasteltava uudestaan ja optimoitava lääkäriresurssien jakautuminen. Lääkärien johtamisosaamiseen on panostettava aiempaa enemmän ja myös hoitotyön vetovoima on palautettava.
Kaatuneen sote-esityksen hyviä puolia hakiessa ensimmäisenä tulee mieleen vahvemmaksi ajatellut hartiat. Tuolla toimenpiteellä tilaajien määrää saataisiin karsittua huomattavasti. Näin saataisiin myös keskitettyä paljon kaivattua kilpailutusosaamista tilaajapuolelle. Suunniteltu tilaajien (kaatuneessa mallissa maakuntien) määrä ei kuitenkaan ollut tarkoituksenmukainen. Jokaisella alueella pitäisi olla oma ympärivuorokautisen päivystystoiminnan sairaala. Näin ollen luonnollisin ja toteuttamiskelpoisin tälle pohjalle tehtävä ratkaisu olisikin rakentaa alueet 12 päivystyssairaalan ympärille. Näin tuettaisiin myös erikoissairaanhoidon palveluiden tasavertaista saatavuutta ympäri maatamme.
Menneellä viikolla kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo linjasi, että tuleva malli olisi kuntapohjainen, eikä uusia hallintoportaita pyrittäisi luomaan. Toiminta perustuisi kuntien välisiin yhteistyömalleihin, jotka voisivat vaihdella tarpeen mukaan eri alueilla ympäri Suomen. Myös itse uskon, että näin saataisiin tervetullutta liikkumavaraa järjestämismallien luomiseen.
Terveydenhuoltomme infrastruktuuri on rakentunut vahvaan julkiseen tuotantoon tukeutuen. Tähän kuuluvat sairaalat, päivystykset, teho-osastot, neuvolatoiminta, synnytykset, koulutus ja tutkimus muutamia mainitakseni. Meillä on myös kattava terveysasemaverkosto ympäri maan. Terveydenhuoltomme tuotos mitataan terveyshyötynä, ei rahana. Siksipä markkinatalous istuu julkiseen tuotantoon vain rajallisesti. Tämä on mielestäni päivän selvää. Meillä on kuitenkin laadukkaita yksityisiä toimipisteitä, joille on myös paikkansa. Yksityinen puoli toimii hyvin vakuutusyhtiöiden kumppanina ja on oiva vaihtoehto heille, jotka haluavat ja pystyvät kustantamaan hoitonsa itse. Yksityinen sektori on tarpeen myös tarjoamaan tarveharkintaista kumppanuutta julkiselle puolelle esimerkiksi palvelusetelimallia laajentamalla.
Terveydenhuoltoa ja sosiaalipuolta tulee molempia kehittää jatkuvasti. Kokonaisuudistus itseisarvoisesti poliittisten ideologioiden ehdoilla on nyt kokeiltu. Mielestäni sellaista mikä ei ole rikki, ei myöskään kannata korjata. Meidän tulee etsiä kipupisteet, jotka jo pääpiirteissään tiedämme, ja kohdistaa toimenpiteet asiantuntijaohjauksessa juuri niihin. Rakennetaan hyvän päälle ja pidetään ihminen sekä hoito- ja hoiva-alan työntekijät keskiössä.
