Karttuvan tutkimustiedon perusteella vaikuttaa yhä selvemmältä, että koronaviruksen torjunnassa tulisi kiinnittää vielä nykyistä enemmän huomiota niin kutsuttuihin superleviämistapauksiin ja niiden estämiseen.
Useisiin tutkimuksiin koronaviruksen leviämisestä perustuvan The Atlanticin artikkelin mukaan taudin R-luvun sijasta tulisikin tuijottaa K-lukua. Siinä missä meillä ja muualla usein toisteltu R kertoo, kuinka monta uutta tartuntaa taudinkantaja keskimäärin aiheuttaa, kuvaa K-luku viruksen leviämisestä ryppäissä.
Mitä matalampi K on, sitä harvemmilta levittäjiltä tartunnat tulevat. Esimerkiksi SARS-epidemiassa ryppäillä oli suuri rooli ja K-luku oli 0,16. MERS:n kohdalla luku oli taas 0,25. Vuoden 1918 Espanjantaudissa superlevittäjillä oli taas pienempi rooli ja K-arvoksi on laskettu yksi.
Useat tutkimukset osoittavat, että vain noin 10-20 prosenttia koronavirustartunnan saaneista aiheuttaa jopa 80 prosenttia kaikista tartunnoista. Valtaosa taudin saaneista ei siis tartuta ketään ja jotkut harvat taas tartuttavat valtavan määrän muita.
Verkkouutiset on kertonut superleviämisilmiöstä aiemmin esimerkiksi tässä jutussa. Ryppäitä on havaittu erityisesti tilanteissa, joissa ihmiset ovat huonosti ilmastoiduissa sisätiloissa ja tiiviisti lähekkäin. Myös sillä, mitä tilassa tehdään, näyttäisi olevan vaikutusta. Esimerkiksi Etelä-Koreassa ryhmäliikuntatuntien vetäjistä lähteneet ryppäät kytkettiin intensiivisiin tanssiliikuntatunteihin, joilla ihmiset puuskuttivat. Pilates- ja joogatunneilla tartuntoja ei taas tullut. Ryppäitä on myös havaittu maailmalla esimerkiksi yökerhoissa, kirkoissa ja kuoroharjoituksissa. Eli paikoissa, joissa ihmiset viettävät pitkiä aikoja lähekkäin ja huutavat tai laulavat. Tutkimusten perusteella vaikuttaa siltä, ettei usein neuvottu parin metrin etäisyys ole riittänyt suojaamaan ihmisiä tartunnoilta rypästilanteissa sisätiloissa.
Jäljitystä taaksepäin
The Atlanticin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan superleviämisen suuri merkitys epidemiassa tarkoittaa sitä, että kontaktien jäljityksessä tulisi kulkea ensin taaksepäin.
Monien maiden käytäntönä on tällä hetkellä panostaa sen selvittämiseen, keihin kaikkiin positiivisen testituloksen antanut on ollut kontaktissa tartunnan saatuaan. Näin selvitetään ”altistumisia” ja mahdollisesti tartunnan saaneita voidaan varoittaa, testata ja eristää. Tämä ei kuitenkaan ole välttämättä tehokkain tapa päästä kiinni ryppäisiin.
Superleviämistapausten valtava osuus tartunnoista tarkoittaa sitä, että taudinkantaja on useimmiten saanut tartunnan henkilöltä, joka on tartuttanut suuren määrän muitakin. Yksinkertaisesti sanottuna; on todennäköisempää, että olet saanut tartuntasi superlevittäjältä kuin että olisit sellainen itse.
London School of Hygiene & Tropical Medicinen (LSTHM) epidemiologi ja matemaatikko Adam Kucharski selittää, että tärkeintä olisikin kulkea taaksepäin todetusta tapauksesta, etsiä tartunnan lähde ja selvittää lähteen kontaktit. Kucharskin mukaan näin löydetään yleensä paljon enemmän koronavirustapauksia kuin jäljittämällä eteenpäin ja selvittämällä mahdollisia altistumisia, joista monikaan ei johda varsinaisiin tartuntoihin, koska valtaosa tartuntaketjuista sammuu.
– Eteenpäin jäljittämällä tapauksia tunnistetaan enintään toisen asteen tartuntojen keskimäärän [eli R-luvun] verran. Taaksepäin jäljittäminen sitä vastoin kasvattaa jäljitettävien henkilöiden maksimimäärän 2-3-kertaiseksi, koska indeksitapaukset ovat todennäköisemmin osa rypästä, kuin ryppään aiheuttajia, Adam Kucharskin ja LSTHM:n tutkijajoukon tuoreessa tutkimuksessa todetaan.
Turhaa eteenpäin jäljittäminen ei silti ole, ja ihmisten varoittamisesta ja testaamisesta on hyötyä epidemian hillitsemisessä. The Atlanticin artikkelin mukaan sitä ei kuitenkaan tulisi tehdä taaksepäin jäljittämiseen ohjattavien resurssien kustannuksella.
Halpoja pikatestejä
Ryppäisiin keskittyminen edellyttäisi asiantuntijoiden mukaan muutoksia testikäytäntöihin. Ajatuksena on, että tartunnan saaneiden löytämisen sijasta tärkeintä olisi havaita tartuntatapahtumat.
Sen sijaan, että mahdollisesti altistuneita kehotetaan tarkkailemaan oireita ja tutkitaan kalliilla ja hitailla PCR-testeillä, voitaisiin ensin käyttää halpoja pikatestejä ryppäiden haarukointiin. Esimerkiksi sylkinäytteistä otettavat pikatestit eivät ole läheskään yhtä luotettavia positiivisten tulosten havaitsemisessa kuin PCR-testit. Pikatestit antavat kuitenkin verrattain luotettavia negatiivisia tuloksia.
Tämä tarkoittaa sitä, että jos esimerkiksi pari 20 altistuneesta antaa positiivisen tuloksen pikatestissä, voidaan olettaa, että kyse on ryppäästä ja kaikki kannattaa ohjeistaa karanteeniin ja tapaukset seuloa PCR-testeillä. Jos altistuneiden joukosta ei löydy lainkaan tartuntoja pikatesteissä, voidaan taas melko luotettavasti olettaa, ettei kukaan altistuneista ole sairastunut.
Toisena toimivana keinona superleviämistapausten tunnistamiseen mainitaan jätevesien testaus esimerkiksi vanhainkotien, asuntoloiden tai oppilaitosten kaltaisissa paikoissa. Mikäli laitoksen jätevedestä löytyy virusta, voidaan jälleen olettaa, että kyseessä on rypäs, jonka kartoittamiseen kannattaa uhrata resursseja.
