Verkkouutiset

Uudet lumipyryt tulevat, liikenteessä liikkuville varoitus

Forecan mukaan jalankulkijoiden ja autoilijoiden on syytä varautua pääkallokeliin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Forecan ennusteen mukaan loppuviikolla sää lauhtuu maan etelä- ja keskiosassa jopa plusasteille. Sateita pyyhkii Suomen yli, osa sateista on lunta, osa vettä. Tuuli on puuskaista etenkin torstain ja perjantain aikana.

Lumipyry on riepotellut torstaina päivällä maan länsi- ja eteläosaa, lounaassa ja lännessä osa sateesta on torstaina vettä.

Sää on jo lauhtunut Ahvenanmaalla ja lounaissaaristossa plusasteille, torstai-iltaa kohden myös mantereella lounaassa noustaan plussalle. Perjantaiaamuksi plusasteet leviävät jo etelään ja länteen. Pohjoisessa Lapissa pakkaslukemat voivat kuitenkin olla perjantaina 25 pakkasasteen tienoilla.

– Perjantaina lännen ja etelän suunnalta on kuitenkin tulossa uusi sadealue maan etelä- ja keskiosaan. Nämä sateet ovat lännessä iltapäivällä alkuun vettä ja räntää, sisämaassa lumisempia. Etelässä sateiden olomuoto vaihtelee, sanoo meteorologi Jenna Salminen Forecan sivuilla.

Lauantaina plusasteita mittaillaan maan etelä- ja keskiosassa, mahdollisesti aina Oulun korkeudella saakka, Pohjois-Karjalan suunnalla saattaa yhä olla pakkasta.

Lunta on luvassa myös viikonloppuna, sillä lumisadealue leviää lauantaina pohjoiseen, paikoin Oulun korkeudella asti voi kuitenkin tulla vesisateita. Myös idässä tulee lumi- ja vesisateita.

Sunnuntaiksi etelästä saapuu jälleen uusia sateita lumena, räntänä ja vetenä kahdessa eri sadealueessa. Runsaimmat sateet tulevat tämän hetken ennusteen mukaan etelässä ja idässä. Maanantaiksi sateet siirtyvät kohti pohjoista.

Foreca varoittaa, että viikonloppuna keli voi olla sään lauhtumisen, vesisateiden, öisten pakastumisten ja jäätävien sateiden vuoksi erittäin liukas.

”Sekä jalankulkijoiden että autoilijoiden on syytä varautua liukkauteen, jopa pääkallokeliin”, Forecan sivuilla todetaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)