Verkkouutiset

Uudet koronaluvut hätkähdyttävät – ”Suomessa lienee valittu Ruotsin tie”

Kansanedustajat vaativat puuttumista pahenevaan virustilanteeseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

THL:n tuoreimpien tietojen mukaan Suomessa on rekisteröity 149 uutta koronavirustartuntaa. Määrä on jyrkässä kasvussa, ja Suomen koronavirusilmaantuvuus on yli tuplaantunut parissa viikossa.

Hallitukselta vaaditaan nyt toimia virustilanteen taltuttamiseksi. SDP:n lääkärikansanedustaja Aki Lindenin mukaan THL:n olisi aika suositella hallitukselle rajoituksia.

Kokoomuksen kansanedustaja Terhi Koulumies kommentoi Lindenin twiittiä.

− Suomessa lienee valittu tietoisesti Ruotsin tie? En ymmärrä, miksi Krista Kiuru jyrättiin ja Mika Lintilä sai matkustuksen vapautettua, hän kirjoittaa.

− Vaikka nyt se alkaa toki levitä ihan kotimaisinkin voimin. Kansalaiset kokevat nyt kyllä, ettei hallitus enää välitä, vaikka ihmiset sairastuvat, Koulumies lisää.

Kokoomuksen lääkärikansanedustaja Mia Laihon mielestä THL:n pitäisi avata jäljitysdataa tarkemmin.

− Tartunnat ovat hälyttävästi nousseet. Nyt THL:n pitäisi avata tarkemmin jäljitysdataa ja sen perusteella arvioida rajoitustarvetta. Yökerhot kiinni? Ja kasvomaskit käyttöön laajemmin! Mia Laiho twiittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)