Politiikassa eletään juuri nyt mielenkiintoisia hetkiä. Eduskuntavaalit ovat takana ja saavutettu lopputulos oli monellakin tapaa mielenkiintoinen. Vanhan käytännön mukaisesti nyt odotetaan vaaleissa suurimmaksi nousseen ryhmän pelinavausta uuden hallituksen muodostamiseksi. Lopputulosta on vielä täysin turhaa ja aikaista arvailla. Tärkeintä on nyt antaa tälle prosessille sen tarvitsema aika ja rauha. Toivottavaa toki olisi se, että valmista saataisiin vielä ennen Suomen EU-puheenjohtajuuskauden alkua, eli heinäkuun alkua.
Sen sijaan se, mistä juuri nyt olisi paikallaan puhua suomalaisessa politiikassa, on se, kuinka hyvin meidän nykyinen parlamentaarinen demokratia onnistuu täyttämään sille asetetut tavoitteet. Tämä keskustelu on tärkeää juuri nyt, kun monia suomalaisen yhteiskunnan rakenteita pitäisi uudistaa. Ikuisuusprojektiksi muuttuneen sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenteiden ohella jonossa ovat sosiaaliturva tai vaikkapa työn murroksessa pärjäämisessä vaadittava osaamisen ja jatkuvan oppimisen reformi.
Haasteena näissä uudistuksissa on niiden iso koko, mikä vaikeuttaa niiden läpivientiä yhden vaalikauden, eli tätä nykyä käytännössä reilun kolmen vuoden, aikana. Vain silloin käytännössä isojen uudistusten taakse on saatu niiden edistämiseen tarvittava eduskunnan poliittinen enemmistö. Sen takia esimerkiksi nyt jo kaksi kertaa epäonnistunutta sote-uudistusta on leimannut kiire ja epätasainen lainvalmistelu. Siksi monet politiikan konkarit kuten Liisa Hyssälä ja Jouni Backman ovat pohtineet ääneen vanhan komitealaitoksen herättämistä henkiin valmistelemaan niitä.
Itse en nyt ainakaan aivan ensi vaiheessa näin radikaalia muutosta tekisi. Nykyisen maailman muutoksiin vastaamisessa perinteinen komitealaitos olisi liian hidas ja kömpelö. Sen sijaan kiinnittäisin huomiota jo olemassa olevien rakenteiden parempaan hyödyntämiseen Suomen tulevaisuuden kannalta kriittisen tärkeissä uudistuksissa. Yksi mielenkiintoinen ehdotus tähän liittyen oli puhemies Paula Risikon vaalikauden päättäjäispuheessaan tekemä avaus Eduskunnan Tulevaisuusvaliokunnan roolin vahvistamisesta näissä asioissa.
Tähän ehdotukseen tarttumista kannattaisi vakaasti harkita. Olen ollut Tulevaisuusvaliokunnan jäsen nyt molemmilla eduskunta-kausillani ja sen ehdoton vahvuus on sen parlamentaarisuus. Toisin sanoen tulevaisuuteen liittyviä haasteita kuten vaikkapa teknologian murrosta lähestytään vailla hallitus-oppositiorajan mukanaan tuomia rajoitteita. Näin on mahdollista synnyttää helpommin yhteinen tilannekuva ja kartoittaa siihen sopivia etenemisvaihtoehtoja. Esimerkiksi vielä sote-uudistusta mittavammassa sotu-uudistuksessa tällaiselle yhteisen pohjan hakemiselle olisi todella paljon tarvetta.
Toinen, yhtä lailla tärkeä kehittämisen kohde, on eduskuntatyön käytännöt. Hyvä esimerkki toimivasta uudistuksesta oli viime vaalikauden alussa toteutettu kansanedustajien käytössään olevien valtiopäivätoimien digitalisointi. Nyt kun lakialoitteisiin, toimenpidealoitteisiin ja kysymyksiin on mahdollista saada kollegojen sähköiset allekirjoitukset, vapauttaa se aikaa muulle lainsäädäntötyölle. Tälle toimintojen kehittämiselle edelleen on saatava jatkoa myös nyt alkaneella vaalikaudella.
