Verkkouutiset

Maailmalla hoitajien ammatinharjoittajuus on jo yleistä. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

USU: Yhä useampi hoitaja ryhtyy yrittäjäksi

Ilmiö on huomattu niin uusyrityskeskuksissa, ammattiliitto Tehyssä kuin henkilöstöpalveluyrityksissäkin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

- Tyypillisesti kyseessä on ammatinharjoittaminen oman työn ohella. Tietyillä aloilla, esimerkiksi fysioterapeuteilla, esiintyy myös pakkoyrittäjyyttä eli työnantaja on irtisanonut työsuhteiset ja käyttää ammatinharjoittajia, Tehyn johtava juristi Vappu Okkeri toteaa Uutissuomalaiselle.

Myös Tilastokeskuksen tilastojen mukaan uusia sosiaali- ja terveysalan yrityksiä perustettiin viime vuonna enemmän kuin kertaakaan tilastointiaikana eli vuodesta 2013 lähtien. Tilastot eivät kuitenkaan paljasta, onko yrityksen perustajana hoitaja, lääkäri, fysioterapeutti vai vaikkapa hieroja.

Henkilöstövuokrausta ja rekrytointipalveluja tarjoavan Medikumppani Oy:n toimitusjohtaja Teija Koskinen uskoo aiempaa useamman hoitajan ryhtyvän tulevaisuudessa itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi.

– Maailmalla hoitajien ammatinharjoittajuus on jo kovin yleistä. Se avaa mahdollisuuden vaikuttaa omaan tulotasoon, työn joustoon ja sitä kautta työhyvinvointiin, Koskinen sanoo Uutissuomalaiselle.

Myös Terveystalossa on huomattu, että tarve hoitajavuokraukselle on kasvanut voimakkaasti.

– Uskomme, että hoitajavuokrauksen kysyntä kasvaa etenkin alueilla, joilla hoitohenkilöstöstä on erityistä puutetta tai vajausta, erikoissairaanhoidon ja hoitajapalveluiden johtaja Kristiina Saxén Terveystalon henkilöstöpalveluista kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)