X
SULJE MAINOS
Verotoimisto Helsingin Kluuvissa. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

USU: Verotietojen julkisuutta kannatetaan eduskunnassa

Eduskunnassa kannatetaan laajasti verotietojen julkisuutta nykytilanteen mukaisesti.

Tämä käy ilmi Uutissuomalaisen tekemästä kyselystä. Eduskuntapuolueista vain kristillisdemokraatit väläyttää mahdollisuutta verotietojen julkisuuden rajaamiselle.

Uutissuomalainen kysyi, pitäisikö tuloverotuksen tietojen julkisuutta rajata jotenkin. Kymmenestä ryhmästä vain valta kuuluu kansalle jätti vastaamatta.

Kokoomuksen ryhmäpuheenjohtaja Kai Mykkänen sanoo, ettei puolue näe ”akuutteja muutostarpeita” tietojen julkisuudessa.

Perussuomalaisten ryhmäpuheenjohtaja Ville Tavio sanoo verotietojen julkisuuden olevan avoimuuden kannalta oikein.

– Olisi rehellisempää uutisoida summat siitä, paljonko ihmisille on jäänyt rahaa käteen. Tuloerot saadaan näyttämään paljon suuremmilta, kun ihmisten tulot uutisoidaan ennen veronmaksua (bruttotuloina).

– Pohjoismaiseen yhteiskuntamalliin kuuluu avoimuus, ja verotietojen julkisuus hillitsee tutkimusten mukaan harmaata taloutta ja korruptiota. Samalla pidän tärkeänä myös sitä, että ihmisten henkilökohtaisia tietoja käsitellään julkisuudessa vain perustelluista syistä, sanoo SDP:n ryhmäpuheenjohtaja Antti Lindtman.

 

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt