Verkkouutiset

USU: Turveyrittäjille luvatut tuet viivästyvät

Turvetuotannosta luopuvat yrittäjät saavat rahaa valtiolta vastoin hallituksen lupausta vasta ensi vuoden puolella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työ- ja elinkeinoministeriöstä kerrotaan Uutissuomalaiselle, että yrittäjien kahden suoran tuen – luopumis- ja romutustuen – valmistelua hidastaa se, että EU lähtökohtaisesti kieltää valtiontuet yritystoiminnalle kilpailua vääristävänä etuna.

Turveyrittäjiä edustavissa järjestöissä ollaan vähintään harmissaan.

– Kuulostaa huonolta. Lupaus konkreettisista suorista tuista pikaisesti ei toteudu, sanoo Suomen Turvetuottajien puheenjohtaja Hanna Haavikko.

– Odotuksena oli, että tuki saataisiin käyttöön nopeasti, koska tarvetta sille on. On pettymys, että valmistelu etenee hitaasti, sanoo Koneyrittäjien varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola.

Hallitus sopi huhtikuun kehysriihessään, että turveyrittäjille valmistellaan kiireellisesti luopumispaketti ja yritysten henkilöstön uudelleentyöllistymistä ja -kouluttautumista tuetaan. Toimenpiteisiin varattiin 60 miljoonaa euroa tälle ja kymmenen miljoonaa euroa ensi vuodelle.

Taustalla on, että energiaturpeen käyttö vähenee ennakoitua nopeammin. Hallituksen tavoitteena on ollut puolittaa käyttö vuoteen 2030 mennessä kasvihuonekaasupäästöjen takia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)