Verkkouutiset

Maaliskuussa Kela myönsi tartuntautirahaa ennätyksellisesti jopa 16 700:lle ihmiselle. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

USU: Tartuntatautirahojen määrä romahtanut kolmasosaan

Tartuntatautipäivärahan maksatukset eivät enää korreloi taudin ilmaantuvuuden kanssa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kelan tartuntatautipäivärahoja myönnettiin elokuussa enää kolmasosalle maaliskuun ennätyslukemista. Maksatukset eivät ole korreloineet taudin ilmaantuvuuden kanssa, sillä elokuussa tautitapauksia nähtiin ennätykselliset yli tuhat päivässä, kertoo Uutissuomalainen.

Tartuntatautipäivärahoja on vähentänyt rokotekattavuuden nousu, sillä tauti on yhä harvemmin vakava. Tartuntatautipäivärahaa hakevan on saatava Kelaa varten tartuntataudeista vastaavan lääkärin päätös työstä poissaolosta, eristämisestä tai karanteenista.

Yleistynyt etätyö, liikkumisen ja kokoontumisten rajoittaminen, kasvanut työttömyys sekä terveyspalveluiden käytön väheneminen on myös vähentänyt sairaspäivärahojen hakemista pandemian edetessä. Etenkin masennukseen perustuvat sairauspäivärahapäivät ovat vähentyneet.

Tilastot tosin täydentyvät hitaasti.

– Käytännössä esimerkiksi maaliskuussa alkaneita sairauspoissaoloja saatetaan maksaa vasta syyskuussa, Kelan tutkimuspäällikkö Jenni Blomgren kertoi USU:lle.

Alueellisesti päätettyjen koronarajoitusten purkaminen on jo aloitettu. Hallituksen tuoreen toimintasuunnitelman mukaan rajoituksista luovutaan kokonaan, kun 12 vuotta täyttäneistä on rokotettu vähintään 80 prosenttia tai kaikilla halukkailla on ollut mahdollisuus saada kaksi rokotetta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)