Verkkouutiset

Elämä halutaan palauttaa normaaliksi. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

USU: Sote-valiokunnan enemmistö koronapassin takana

Passia vastusti kyselyssä vain PS:n yksi edustaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Enemmistö eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenistä kannattaa koronatodistuksen käyttöönottoa, ilmenee Uutissuomalaisen kyselystä.

Uutissuomalainen kysyi asiaa valiokunnan 17 jäseneltä. Heistä 14 vastasi.

Vastanneista yhdeksän kertoi kannattavansa passia vähintään varovaisesti. Neljä kaipaa selvitystä asiasta ennen kannan ottamista. Vain yksi vastasi suoraan, että ei kannata.

Koronapassilla tarkoitetaan virallista todistetta saaduista koronarokotuksista, tuoreesta negatiivisesta koronatestituloksesta tai sairastetusta koronataudista. Passia näyttämällä pääsisi muun muassa tapahtumiin ja ravintoloihin. Sote-valiokunnalla olisi keskeinen rooli asian käsittelyssä, mikäli se etenisi eduskunnan päätettäväksi.

– Koronan virusvariantit ja uudet aallot voivat olla kiusanamme vielä pitkään. Emme voi jättää käyttämättä työvälineitä, joiden avulla voisimme palata kohti normaalimpaa kanssakäymistä turvallisesti, valiokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho (kok.) sanoo USU:lle.

– Esimerkiksi kulttuuri- ja tapahtuma-alan on päästävä vihdoin toipumaan mahdollisimman nopeasti, sanoo Sofia Virta (vihr.).

Hanna-Leena Mattila (kesk.) pohtii, että jos koronapassi toimii muualla Euroopassa, niin miksi se ei toimisi meillä. Esimerkiksi Tanskassa passi on käytössä isoissa yleisötilaisuuksissa ja Ranska juuri sääti lain koronapassista.

Vasemmistoliiton Merja Kyllönen kertoi kannattavansa passia, mikäli mahdolliset perusoikeus- ja yhdenvertaisuuskysymykset kyetään ratkaisemaan. Hänen mukaansa julkiset palvelut olisi rajattava passin ulkopuolelle.

Selvitystä passiin kaipaa ainakin Heidi Viljanen (sd.). Ainoana passin torppaa täysin Kaisa Juuso (ps.).

– Tulisiko rokotepassista kertakäyttöinen vain koronan leviämisen estämiseksi vai vuosittainen riesa influenssavirusten iskiessä väestöön?, hän kysyy.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)