Seurakunnilla on kova paine löytää vajaakäytöllä oleville kirkoille uutta käyttöä, jotta kirkkoja ei jouduttaisi myymään.
Kirkkohallitus onkin asettanut työryhmän pohtimaan, miten kirkkotilojen käyttöä voitaisiin monipuolistaa ja käyttöastetta nostaa.
Kiinteistöjen ylläpito ja korjaaminen käyvät seurakunnille kalliiksi. Esimerkiksi vuonna 2016 evankelis-luterilaiset seurakunnat käyttivät pelkkään korjausrakentamiseen lähes 53,5 miljoonaa euroa.
– Monet seurakunnat haluavat eroon ei-välttämättömistä kiinteistöistä ja se taas herättää kysymyksen, voisiko muissa kiinteistöissä olevia toimintoja keskittää enemmän kirkkoihin. Kyllä seurakunnalla kirkko pitää olla, se on tärkeämpi kuin toimisto, sanoo työryhmän puheenjohtaja, Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen Uutissuomalaiselle.
Seurakuntien jäsenmäärän pienentyessä käyttöaste pienenee väistämättä. Ruotsissa kehitys on jo johtanut kirkkojen myymiseen.
– Suomen tilannetta voi verrata Ruotsiin, jossa kirkosta eroaminen on edennyt Suomea pidemmälle. Vuonna 2014 Svenska kyrkan oli myynyt 55 kirkkoa,kertoo työryhmän sihteeri Arto Kuorikoski.
Suomessa kirkkoja on myyty toistaiseksi hyvin vähän.
– On äärimmäisen harvinaista, että kirkkoja myytäisiin. Parempi ratkaisu on käyttää niitä monipuolisemmin, Jolkkonen linjaa.
Uudet kirkot on usein rakennettu jo valmiiksi monitoimitiloiksi, monipuolistaminen koskee siis varsinkin vanhoja kirkkoja. Jolkkosen mukaan kirkkojen uutta käyttöä tarkastellaan ennakkoluulottomasti ja rohkeastikin.
– Yhden parven alle voisi rakentaa kerhotilat, sakaristoon toimiston ja kirkon takaosaan pienen juhlasalin, Jolkkonen maalailee.
Jolkkosen mielestä kirkkoon sopivat hyvin esimerkiksi lasten leikkitilat, konsertit ja keskustelutilaisuudet. Myös tilojen vuokraaminen nostaisi käyttöastetta.
– Minusta kirkon eteisessä tai takaosassa voisi hyvin olla vaikka kahvila, jos rakenteet muuten antavat myöten.
Herkkä kysymys
Uutta käyttöä on keksittävä myös kirkkosaleille, vaikka niiden käyttö onkin ”herkkä kysymys”. Jolkkonen muistuttaa, että alttarin ympärille rakennettu kuoriosa on kirkon pyhin osa, jonka pyhyyttä tulee varjella.
– Mutta se ei millään tavoin estä kirkon monipuolisempaa käyttöä. Kun alttaritilan pyhyydestä huolehditaan, kirkon muita osia voidaan käyttää vapautuneemmin ja monipuolisemmin.
Kirkkolain mukaan kaikki ennen vuotta 1917 rakennetut kirkolliset rakennukset ovat kiinteine sisustuksineen ja taideteoksineen suojeltuja. Se asettaa rajoituksia käytön monipuolistamiselle.
– Museovirastolla on tähän varmasti paljon sanomista, ja siksi sen edustaja on haluttu kutsua työryhmään, Jolkkonen kertoo.
Kirkkojen monipuolistamissuunnitelmat saattavat saada Kuorikosken mukaan myös seurakuntalaisten kulmakarvat kohoamaan.
– Kirkkorakennus kantaa mukanaan historiallisia ja henkilökohtaisia muistoja ja merkityksiä. Se on eräänlainen arvotihentymä, joskus sitä tärkeämpi mitä vaatimattomampi kohde ulkoisesti on. Muutokset saattavat kohdata muutosvastarintaa yhteisön sisällä, Kuorikoski myöntää.
Jolkkonen uskoo tilanteen kuitenkin ratkeavan.
– Uskon seurakuntalaisten ymmärtävän, että kirkko on elävä tila, ei muinaismuistomerkki, Jolkkonen sanoo.
