Verkkouutiset

Sanna Marin. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

USU: SDP:n piirijohtajat pitävät Sanna Marinia yhä uskottavana

Vain parin mielestä kohuilla on ollut vaikutusta pääministerin uskottavuuteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uutissuomalaisen kyselyssä SDP:n kaikki 13 piiripuheenjohtajaa antavat edelleen tukensa Sanna Marinin (sd.) jatkolle pääministerinä.

Valtaosa SDP:n piirien puheenjohtajista myös katsoo, etteivät viime aikojen kohut ole horjuttaneet Marinin uskottavuutta pääministerinä. Vain Uudenmaan ja Marinin kotimaakunnan Pirkanmaan puheenjohtajat ovat selvästi toista mieltä.

– Hän (Marin) itsekin totesi, että harkintakyky petti. Siltä osin voisi kuvitella, että tällä on negatiivinen vaikutus uskottavuuteen, Joona Räsänen Uudeltamaalta toteaa Uutissuomalaiselle.

Myös Pirkanmaan Roope Lehto arvelee, että vaikutusta uskottavuuteen ”on varmaan ollut”.

– Ehkä pääministeri on avannut enemmän yksityiselämäänsä kuin aikaisemmat. Pandoran lipas on auki, mutta sen voisi porukalla sulkea. Siihen voi vaikuttaa toiminnallaan pääministeri mutta myös media.

Yhdeksästä muusta piiristä – Hämeestä, Kaakkois-Suomesta, Keski-Suomesta, Lapista, Oulusta, Pohjanmaalta, Satakunnasta, Savo-Karjalasta ja ruotsinkielisestä piiristä – katsotaan, ettei Marinin uskottavuus ole horjunut millään tavalla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)