Verkkouutiset

USU: Sähköisellä reseptillä saa pian lääkkeitä Virosta

Vuoden alussa alkoi EU-rahoitteinen Verkkojen Eurooppa -osahanke. Kesällä 2019 järjestelmään liittynee myös Ruotsi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ensi kesästä lähtien suomalainen sähköinen resepti alkaa toimia myös Virossa.

Ehkä noin vuotta myöhemmin päästään vaiheeseen, jossa virolainen sähköinen resepti puolestaan toimii Suomessa. Näin etenee vuoden alussa alkanut EU-rahoitteinen Verkkojen Eurooppa -osahanke.

Hankkeen on ajateltu hyödyttävän lähinnä matkailijoita, kertoo projektipäällikkö Harri Nurmi hanketta koordinoivasta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta (THL).

– Jos tietää, että lomamaasta saa lääkkeitä, voi jopa ajatella, ettei otakaan insuliinin kaltaista lämpöherkkää lääkettä kotimaasta mukaan, vaan ostaakin sen sieltä, Nurmi sanoo Uutissuomalaiselle.

Tällä hetkellä suomalaislääkärien kirjoittamista resepteistä kelpaa muissa EU-maissa vain lääkemääräys ulkomailla ostoa varten. Jos sellaista ei ole mukana, on käytävä paikallisella lääkärillä.

– Ensi kesästä lähtien kotimainen sähköinen resepti toimii sellaisenaan Virossa eikä potilaan tarvitse erikseen pyytää kansainvälistä reseptiä, kertoo Nurmi.

Virolaisapteekin toimitustieto välittyy Suomen reseptikeskukseen kuten suomalainenkin.

Ruotsi mukaan

Kesällä 2019 järjestelmään liittyy myös Ruotsi.

– Ruotsi on samanlaisella aikataululla mukana kuin Suomi eli ensimmäisessä vaiheessa ruotsalaiset voivat mennä esimerkiksi Viroon ostamaan lääkkeitä ja toisessa vaiheessa muut voivat mennä Ruotsiin, kertoo Nurmi.

Avoin kysymys on, milloin suomalaiset voivat käyttää sähköistä reseptiä myös tänä syksynä hankkeeseen liittyneissä Portugalissa ja Kroatiassa.

– Tekniset valmiudet eivät Kroatialla ja Portugalilla ole tällä hetkellä sillä tasolla, että voisimme sanoa aikataulua, kertoo tietohallintoneuvos Maritta Korhonen sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM).

Hänen mukaansa tarkoitus on laajentaa hanketta sitä mukaa kuin muissakin EU-maissa on tekniset valmiudet. Käytännössä sähköinen resepti ei kuitenkaan vielä monessa maassa toimi joko lainkaan tai ainakaan kovin kattavasti.

– Kun ihmiset matkustavat, olisi tarkoituksenmukaista, että sähköisiä reseptejä pystyttäisiin toimittamaan missä vaan Euroopassa. Myös EU-velvoitteet lähtevät siitä, että pitää pyrkiä kansainväliseen yhteistyöhön, Korhonen huomauttaa.

Suomen ja Viron osallistuminen hankkeeseen on myös osa digitaalisen yhteistyön edistämisen sopimusta, jonka maiden pääministerit tekivät kesällä 2016. Korhonen kertoo, että hankkeen etenemisestä raportoidaan säännöllisesti pääministerille.

Valuuko Viroon lääketuristeja?

Sitä, miten suurta joukkoa uudistus hyödyttää, ei ole tiedossa.

Suomen apteekeista on Fimean mukaan vuosittain toimitettu noin 1 200-1 500 eurooppalaista lääkemääräystä. Niillä on ostettu muun muassa särky-, ehkäisy-, verenpaine- diabetes- ja allergialääkkeitä. Osa on todellisuudessa suomalaisten lääkärien suomalaisille potilaille määräämiä.

Mutta alkaako Suomesta Viroon nyt valua lääketuristien virta? Maritta Korhonen ei siihen usko.

– Kyse on kuitenkin reseptilääkkeistä. Yleensähän kun ihminen saa reseptilääkkeen, lääke pitää saada aika nopeasti. Enemmän tässä on kyse siitä, että jos ihminen matkalla huomaa, että lääke on loppumassa, hän voi hoitaa asian matkalla ollessaan.

Harri Nurmen mukaan kaikki lääkkeet eivät edes ole Virossa halvempia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)