Verkkouutiset

USU: Puolustusministeri torjuu varusmiesten määrän vähentämisen

Puolustusministerin mukaan työllisyyskysymystä ei ratkaista kikkailemalla varusmiespalveluksen kanssa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) torjuu Uutissuomalaisessa ajatuksen, jonka mukaan 78 prosentin työllisyystavoite voi vaatia varusmiesten määrän vähentämistä.

– En ole lukenut raporttia, mutta suhtaudun periaatteellisella tasolla esitykseen kielteisesti, hän sanoo.

Niinistö toteaa, että kuluvan hallituskauden aikana on reagoitu turvallisuustilanteen muutokseen kohentamalla valmiutta ja kasvattamalla sodan ajan vahvuutta 280[nbsp]000 sotilaaseen. Suorituskykyiset sodan ajan joukot edellyttävät sitä, että pääosa sijoitetusta reservistä on iältään kohtuullisen nuorta. Näin ollen asepalveluksen suorittavien varusmiesten määrän vähentäminen iskisi suoraan sodan ajan joukkoihin.

– Työllisyyskysymystä ei ratkaista kikkailemalla varusmiespalveluksen kanssa. Etenkin kun otetaan huomioon, että merkittävä osa varusmiespalveluksen suorittavista on vasta hakemassa opintoihinsa, eikä näin ollen ole käytettävissä työelämässä, Niinistö sanoo.

Myöskään työministeri Jari Lindström (sin.) ei lämpene ajatukselle.

– Ensimmäinen reaktio on, että ei. Minä olen yleisen asevelvollisuuden vankka kannattaja, Lindström sanoo Uutissuomalaisessa. Hän kuitenkin korostaa, ettei ole vielä lukenut esitystä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)