Verkkouutiset

USU: Pienituloisten verotus kiristymässä

Korottamispaineita kohdistuu niin valtionverotukseen kuin kuntaveroihin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Palkansaajien ja eläkeläisten verotus uhkaa kiristyä ensi vuonna koronakriisin seurauksena, kertoo Uutissuomalainen. Epidemia on johtamassa niin valtionverotuksen kuin kuntaverojenkin nousuun.

Paineita valtionverotuksen kiristämiseksi luo palkoista perittävien veroluontoisten sosiaalivakuutusmaksujen nousu. Mikäli sova-maksujen, kuten työttömyysvakuutusmaksun ja sairausvakuutuksen päivärahamaksun, noususta syntynyttä vajetta ei onnistuta kompensoimaan, tulee verotus kiristymään.

Kiristys olisi palkansaajille noin 0,5 prosenttiyksikön luokkaa tai hieman sen alle, arvioi ekonomisti Janne Kalluinen Veronmaksajain keskusliitosta USU:lle. Veroprosentti nousisi Kalluisen mukaan eniten pienituloisella.

Palkansaajan verotus on kiristymässä, vaikka ansiotuloverotukseen tehdään vuodelle 2020 hallitusohjelman mukaiset ansiotason nousua vastaavat indeksitarkistukset, Kalluinen sanoo.

Myös kuntaverotus uhkaa kiristyä. Taustalla kummittelee kuntien heikko taloustilanne, joka Kuntaliiton arvion mukaan tulee heikentymään ensi vuonna vielä 1,7 miljardia euroa koronan takia. Jo tänä vuonna kuntatalous uhkaa heikentyä yli miljardilla eurolla, ja lisäksi kuntien rahoittamia sairaanhoitopiirejä odottaa satojen miljoonien alijäämä, valtion tuesta huolimatta.

– Veronkorotukset ovat usein, jos ei viimeinen keino, niin kuitenkin todella iso päätös. Ja pitää korostaa, että jokainen kunta harkitsee talouden tasapainotuksen keinovalikoimaa aina itse, sanoo Kuntaliiton rahoituksesta ja talouden ohjauksesta vastaava asiantuntija Benjamin Strandberg.

Mikäli koronakriisin aiheuttama kuntatalouden noin kahden miljardin euron alijäämä vuosille 2020 ja 2021 katettaisiin ainoastaan veronkorotuksin, maksaisi keskituloinen palkansaaja lähes 730 euroa lisää veroja ja veroluontoisia maksuja vuodessa, Kalluinen arvioi. 2000 euron kuukausieläkettä nauttivalle korotus olisi 440 euroa.

Kyseessä on kuitenkin teoreettinen laskelma, ei tarkka ennuste.

Julkisen taloudet sopeutustoimet eivät nykytilanteessa houkuttele, Kalluinen arvioi.

–  Työn verojen kiristäminen todetaan työllisyyskehityksen kannalta haitallisimmaksi Vesa Vihriälän työryhmän (hallitukselle laatimassa) raportissakin, jossa lyhyellä aikavälillä elvyttävät keinot korostuvat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)